Kanta-Häme

Susijahti tuotti sunnuntaina tulosta

Metsästäjät kaatoivat sunnuntaina aamupäivällä poikkeusluvan turvin suden, joka kuului Rengossa liikkuneeseen susilaumaan.

Susi kaatui Hattulan puolella Vuohiniemessä kello 11.30 ainoastaan 20 minuutin jahdin jälkeen. Kaadettu susi oli arvion mukaan yli 2-vuotias uros.

Susi oli tullut Vuohiniemeen Renkajärven ylitse. Viiden suden laumasta löytyi tuoreita jälkiä aamuyöstä Vuohiniemen vanha kaupan molemmin puolin.

Ensimmäinen susi kaadettiin Rengon reviirillä viikko sitten. Toista sutta jahdattiin tänä viikonloppunakin jo lauantaina, mutta Rengossa järjestetty ralli häiritsi jahtia.

Suomen Riistakeskus myönsi Etelä-Hämeeseen kaksi sudenkaatolupaa, joten molemmat luvat on nyt käytetty. HäSa

Tuoreimpia artikkeleita