Kanta-Häme

Suunnittele kaupungin bussireitit uusiksi

Nyt kaupunkilaisilla on tilaisuus vaikuttaa siihen, miten joukkoliikenne kantakaupungissa pyörii vuoden 2017 jälkeen.

Tuolloin päättyvät viimeisetkin nykyiset sopimukset bussiliikenteestä ja linjastoa voidaan suunnitella kokonaan uudestaan tarpeiden mukaan.

Kaupungin verkkosivuilla on parhaillaan menossa kysely, jossa kaupunkilaisia pyydetään piirtämään unelmiensa bussireitti tai merkitsemään paikkoja, joiden välillä toivotun reitin pitäisi kulkea.

Kyselystä on olemassa myös paperiversio niille, jotka eivät käytä tietokonetta. Sitä on jaossa ainakin palvelupiste Kastellissa.

Tavoitteena on, että jokainen piirtää useimmin kulkemansa matkat ja reitit, joita haluaisi käyttää, kun on liikkeellä pyörällä tai bussilla. Voi myös ehdottaa uusia paikkoja esimerkiksi pyöräpysäköinnille ja bussipysäkeille.

Kaupunkiliikenteen bussireitit uudistetaan kesällä 2017. Tämän työn pohjaksi kerätään asukkaiden muidenkin bussimatkustajien toiveita tulevaisuuden bussilinjoista. Kävely- ja pyöräilyolosuhteita kehitetään myös.

Kaupunkiliikenteessä ajaa nykyään 16 numeroitua bussilinjaa. Linjasto on muodostunut vuosikymmenien aikana, eikä merkittäviä kokonaisuudistuksia ole tehty.

– Vuonna 2017 sopimustilanne mahdollistaa linjastolliset muutokset, joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio kertoo.

Tällä hetkellä uudistuksen laajuutta ei ole vielä päätetty, mutta kaikkien linjojen tulevaisuus harkitaan uudestaan, joitain uudistetaan ja toisaalta toimivimmat linjat säilytetään

Linjastoon vaikuttavat vastaajien mielipiteet, mutta myös tekeillä olevat palveluverkkojen uudistukset. Tavoitteena on tietenkin, että busseilla ja polkupyörillä on helppo päästä sinne, missä kaupungin palveluja on tarjolla.

Uudistettava kaupunkilinjasto ulottuu etelässä Turenkiin, pohjoisessa Parolaan ja jopa Tyrväntöön, idässä Harvoilan ja Siiriin alueille sekä lännessä Loimalahteen ja Hirsimäkeen.

Kyselyyn vastaajat voivat esittää ideoitaan myös voi koko seudun alueelle Hämeenlinnaan, Janakkalaan ja Hattulaan.

Pyöräilyreiteistä osa katkeaa nykyään kesken matkan.

– Toivomuksena on, että vastaajat vähintäänkin kertoisivat meille ne paikat, joissa pyöräilyväylät toimivat kaikkien huonoiten tai tökkäävät kokonaan.

Verkkosivujen kyselyssä on mahdollista piirtää uusiakin reittejä sähköisesti kartalle niin busseille kuin kevyelle liikenteellekin.

Lisäksi jokainen voi lisätä karttaan ehdotuksiaan esimerkiksi uusista pyöräparkeista tai liityntäparkkipaikoista. Mahdollisuus on lausua sanansa muun muassa väylien kunnosta ja kunnossapidosta.

Verkkokysely löytyy kaupungin etusivulta, jos ei, niin tiedotteista 21. toukokuuta kohdalta. Kysely päättyy 12. kesäkuuta. Häsa

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic