Kanta-Häme

Suuri Tokmanni innosti jonottamaan - halpakauppakin keskittyy

Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen uskoo myös halpakaupan keskittyvän Suomessa. Tokmanni on sulauttanut itseensä jo seitsemän muuta ketjua Suomessa.

– Aina löytyy yrittäjiä, mikä on hyvä asia. Isoja pelureita ei kuitenkaan paljon jää Suomeen, Väänänen sanoo.

Väänänen uskoo, että halpaketjujen määrää on vähentänyt jo tukkurien määrän vähentyminen. Pienten on entistä vaikeampi hankkia tuotteita edullisesti. Tokmanni kasvattaa omaa maahantuontiaan, joka on vaikeaa pienelle ketjulle.

– Nykypäivänä on tiedettävä, mistä tavara on peräisin. Tuotteiden alkuperä on itse jäljitettävä.

10000 neliötä tilaa vuodessa

Tokmannilla on tällä hetkellä 147 myymälää. Väänänen kertoo, että yritys kasvaa laajentamalla vanhoja myymälöitä ja perustamalla uusia myymälöitä sinne, missä sillä ei vielä ole niitä.

– Tavoitteemme on kasvattaa myymäläpinta-alaa 10000 neliöllä vuodessa. Se merkitsee 3–5 uuden myymälän avaamista vuosittain.

Hämeenlinnan Hämeensaaressa avattiin torstaina Tokmannin myymälä, joka korvasi saman yrityksen pienemmän Vapaa Valinnan. Kiinteistössä toimineen lemmikkieläin- ja polkupyöräkaupan tilat liitettiin Tokmannin myymään.

– Myymälän pinta-ala melkein tuplaantui. Se kasvoi 1200:sta 1000 neliöllä, Tokmannin myyntijohtaja Panu Porkka kertoo.

Kasvusta kertoo myös se, että työntekijöiden määrä kohosi kuudesta 14:ään. Valikoimat kasvavat erityisesti uusilla elintarvikkeilla ja miesten tuotteilla.

Tokmanni muuttaa kaikkien myymälöidensä nimet Tokmanniksi. Uudistus aiotaan ajaa läpi kahdessa vuodessa.

– Siirrymme yhden brändin alle alueittain. Hämeessä uudistus viedään läpi ensi vuonna, Väänänen sanoo.

Kanta-Hämeessä on paljon ketjun Tarjoustalo-nimisiä myymälöitä. Esimerkiksi Tiiriön Tarjoustalo muuttuu Tokmanniksi ensi vuonna.

– Samalla kun vaihdamme nimiä, kirkastamme muutenkin brändiä. Käymme läpi 90 myymälää, Väänänen sanoo.

Uusi omistaja… antaa vauhtia

Tokmanni siirtyi viime vuonna Cap Man -sijoitusyhtiöltä ja henkilöomistajilta Nordic Capital -nimisen pääomasijoitusyhtiön omistukseen. Cap Manin omistus oli 51 prosenttia yhtiöstä, mutta nyt Nordic Capitalin omistus on yli 95 prosenttia.

– Uusi omistaja vauhdittaa uudistuksia, sillä se aikoo kehittää yritystä. Arvoa on parannettava.

Halpaketjun periaatteena on myydä tuotteita halvemmalla kuin muut. Tavaravalikoima voi olla puutteellisempi kuin perinteisillä marketeilla. Tokmannilla ei esimerkiksi ole läheskään kaikkia perinteisen ruokakaupan tuotteita myynnissä. Tuore- ja maitotuotteita ei myydä.

– Olemme kysyneet asiakkailtamme, mikä on meidän kilpailijamme. Vastaus on hypermarketit. Lähdemme siten siitä, että hintojemme on oltava hypermarketteja halvempia, Väänänen ilmoittaa. (HäSa)

 

Päivän lehti

29.1.2020