Kanta-Häme

Suven suloisen suuntaan

Aurinko helli ruusujen kanssa odottavia perheenjäseniä ja ystäviä ennen tämän vuoden ylioppilaiden lakitusta. Kaurialan lukiosta lakin sai 163 uutta ylioppilasta, jotka lakitettiin ensi kertaa Elenia-areenalla.

Heidän joukostaan löytyi tänä vuonna harvinaisesti jopa neljät kaksospojat. Yksi valkolakkipäinen parivaljakko ovat Juhani ja Sakari Sulonen.

– Veljen kanssa on ollut ihan hauskaa opiskella samaa tahtia. Pieni kilpailu on tehnyt ihan hyvää, kertoi Juhani Sulonen.

Poikien ylioppilastodistukset olivat melko samanlaiset, ja ensi syksynä suunta jatkuu yhdessä asepalvelukseen Parolaan.

Vuonna 1965 moni asia oli samalla tavalla: aurinko paistot, ruusut tuoksuivat, ja joukko Kaurialan lukion, silloisen Hämeenlinnan tyttölyseon, ylioppilaita painoi valkolakin päähänsä. Tarkemmin sanoen 69 uutta ylioppilasta.

Näistä ylioppilaista 38 oli paikalla myös tämänvuotisessa lakituksessa Elenia-areenalla. Uusi juhlapaikka mahdollisti 50 vuotta sitten lakin saaneiden kutsumisen mukaan. Heistä tuli nyt riemuylioppilaita.

– Aivan ihanaa olla täällä, me aloitimme yhteiset juhlinnat jo eilen, kertoo riemuylioppilas Arja Vesikallio.

Vesikallio lähti lukion jälkeen Helsingin yliopistoon opiskelemaan lakia. Sen jälkeen elämä on vienyt ympäri maata ja ulkomaille asti puolustusvoimissa työskennelleen miehen mukana. Vesikallio on ollut myös kotiäiti ja ehtinyt silti työskennellä pankkialalla. Nykyisin elämään kuuluvat tärkeänä osana lastenlapset.

– Nykyinen koulu on hyvin erilainen kuin 50 vuotta sitten. Kävimme eilen tutustumassa lukioon ja moni sanoi, että ryhdyttäisiinkö taas lukiolaisiksi! Vesikallio kertoo.

Oma luokka on vaihtunut suuremmaksi ryhmäksi ja valinnanvaraa opiskeltavissa aineissa on paljon.

Vuoden 1965 ylioppilaat ovat tavanneet toisiaan säännöllisesti vuodesta 1985 eteenpäin.

Kaurialalassa vaihto-opiskellaan paljon. Ylioppilas Saara Gratschev on yksi esimerkki siitä. Hän vietti lukuvuoden 2012–2013 Italiassa, ja italian kieli löytyykin kirjoitettujen aineiden listalta.

– Osa kirjoituksista meni yli odotusten, osa taas ali, hän kuvailee tuloksiaan. Kansainvälisyys ja yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat Gratschevia, jolla on vielä ensi viikolla edessään pääsykokeet Helsingin yliopiston kauppatieteelliseen.

Vaalean ja helmasta kukikkaan ylioppilasmekkonsa Gratschev oli löytänyt Tampereelta, kun tarkoituksena oli löytää jotain kesään sopivaa. HÄSA

Päivän lehti

4.12.2020

Fingerpori

comic