Kanta-Häme

Suvirannan kohtalo iso kysymysmerkki ensi kesän osalta

Turengissa Hiidenjoen varrella toimiva Motorcafe Suviranta on ilmoittanut yllättäen Facebook-sivustollaan, ettei suosittua kesäpaikkaa aiota avata tulevana suvena lainkaan. Yritys kritisoi päivityksessään Janakkalan kuntaa ja viittasi muun muassa erimielisyyksiin lupakysymyksistä.

Suvirannasta on tullut muutamassa vuodessa erityisesti motoristien suosima kokoontumispaikka, jonka torstaitapahtumat ovat vetäneet satoja moottoripyöriä ja niiden ihailijoita säännöllisesti paikalle. Yrityksen päivitys herättikin melkoisen some-myrskyn, ja keskusteluun osallistui myös asiaa ihmetteleviä kunnan luottamushenkilöitä.

Lopulta Janakkalan kunta postasi keskusteluun oman virallisen vastineensa, mutta yritys poisti sen pian. Kunnan vastineen poistamisen jälkeen koko keskusteluketju poistettiin pian ja korvattiin uudella päivityksellä, koska yritys haluaa ”pitää asiat ja mielet positiivisina”.

Päivityksessä todetaan aikaisemman viestin tapaan, että palvelu jatkuu Hämeenlinnan Tiiriöön avatussa Fifth Avenue -ravintolassa. Tulevaisuus Suvirannan osalta on yrityksen vihjailun perusteella vielä avoin.

Hämeen Sanomat ei tavoittanut Suvirannan ja Fifth Avenuen yrittäjää Ulla Virtasta soittopyynnöstä huolimatta. Myöskään Janakkalan kunta ei ole saanut yhteyttä yrittäjään.

– Tämä oli todella yllättävää. Kunnalla ei ole ollut tässä asiassa sormet pelissä lainkaan lupaprosessien osalta, toteaa Janakkalan elinvoimapäällikkö Ismo Holstila.

Holstila kertoo itse käyneensä Suvirannassa tarkastuskäynnillä vuonna 2012, kun kauppa kiinteistöstä tehtiin. Sen jälkeen on luvitettu ravintolan käyttämä konttikeittiö.

– Tarkastuskäynnillä todettiin, että kaikki on ok, ei muuta kuin liikkeelle yritystoiminnan kanssa. Toissa vuonna syksyllä kuntaan ja ely-keskukseen tuli valituksia konserttien aiheuttamasta melusta, jolloin lähetimme kirjeen yritykselle, jossa toivottiin yhteydenottoa, että mahdollinen lupa-asia voitaisiin järjestellä.

Yritys ei kuitenkaan Holstilan mukaan koskaan vastannut kunnan kutsuun.

– Viime kesä oli sateinen, eikä valituksia enää tullut, joten asia on jäänyt sikseen. Tänä keväänä kunnasta ei ole millään lailla oltu yhteydessä Suvirantaan.

Janakkalan kunta toivoisi yrittäjän yhteydenottoa senkin vuoksi, että alueen kaavatilannetta ollaan tarkistamassa.

– Olisin merkkaamassa Suvirantaa matkailupalvelujen alueeksi, mikä helpottaisi toiminnan kehittämistä edelleen. Kunnan näkökulmasta Suvirannan toiminta on ollut oikein kannatettavaa, eikä esimerkiksi prätkistä ole valittanut kukaan. Päinvastoin, väki tuntuu pitävän niistä, Holstila pohtii.

Elinvoimapäällikkö ei osaa sanoa, onko Suvirannassa mitään palveluja tarjolla ensi kesänä.

– Se on kuntalaisten kannalta oleellisin kysymys. Pääni päällä leijuu ainakin toistaiseksi iso kysymysmerkki. HäSa

Päivän lehti

26.1.2020