Kanta-Häme

Suzanne Vega tuo Lukansa Aulangolle

Maailmantähti vetää toisen Suomen keikkansa lauantaina Hämeenlinnassa.
Suzanne Vega on julkaissut kaiken kaikkiaan yhdeksän studioalbumia, joista viimeisin ilmestyi 2016. Kuva: Muu
Suzanne Vega on julkaissut kaiken kaikkiaan yhdeksän studioalbumia, joista viimeisin ilmestyi 2016. Kuva: Muu

Luvassa on valtakunnallisestikin harvinaista herkkua, kun maailmantähti Suzanne Vega fiilistelee Aulanko-areenassa lauantaina.

Erityisesti Luka-radiohitistään tunnettu artisti nähtiin edellisen kerran Suomessa vuonna 2016 Queenin lämmittelijänä Helsingissä. Nyt tänä kesänä Vega tekee Suomessa kaksi keikkaa, joista toisen Hämeenlinnassa.

Miten konsertin liput ovat myyneet, kylpylä- ja areenapäällikkö Jani Rantanen?

– Kapasiteetti huomioiden liput ovat myyneet hyvin. Vaikka lippuja on vielä saatavilla ja niitä jää ovellekin, ei niitä enää hirveästi ole.

Miten Aulanko-areena sai napattua maailmanluokan esiintyjän?

– Hyvät yhteistyökumppanimme ovat kaiken a ja o. Kun tuli mahdollisuus tarjota keikkapaikkaa täältä, saimme heidät tarttumaan siihen. Pidän sitä osoituksena siitä, että olemme hoitaneet artistit hyvin, kun saimme tänne noin ison nimen. Artistirintamalla meillä on hyvä maine ja olemme pidetty keikkapaikka, siinä olemme onnistuneet.

Onko yleisö ikäluokkaa 50+?

– Liput myydään Lippupisteen kautta, joten siihen minulla ei ole tuntumaa. Uskoisin, että yleisössä liikutaan 40 plussan tuntumassa, mutta mistä sitä tietää, vaikka siellä olisi paljon nuoriakin mukana.

Vega on intiimien paikkojen artisti. Miten saatte keikan toimimaan Aulanko-areenassa?

– Periaatteessa areenaan mahtuu noin 900 kuulijaa, mutta tämä on tuolikonsertti, joka vetää noin 700 henkeä. Aiemmatkin tuolikeikat ovat olleet hyviä, joten uskon, että saamme intiimin ja hyvän keikan myös lauantaina.

Koetatteko saada tänne enemmänkin maailmantähtiä?

– Jos vain suinkin mahdollisuuksia tulee ja taivaankappaleet saadaan oikeaan asentoon, niin mikä ettei. Ulkomaalaisosastoa viritellään ja ainakin pikkujoulukaudeksi on jo yksi esiintyjä luvassa, mutta nimi jääköön vielä salaisuudeksi.

Suzanne Vega Aulanko-areenassa lauantaina 8.6. kello 21.