Kanta-Häme

Syyhykutina jatkuu Oitissa

Vanhukset ja henkilökunta häätävät syyhyä tehostetun palveluasumisen yksikössä Koivumäessä Oitissa.

Taistelu sitkeää punkkia vastaan vaatii nyt, että jokainen oireetonkin rasvataan ja syö parin viikon kuluttua hoidon varmistavan pillerin.

Infektioylilääkäri Janne Mikkola Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiristä puhuu epidemiasta, joka alkoi jo heinäkuussa.

– Sairastuneiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, sillä mikroskooppitutkimuksin on varmistettu viisi tapausta. Muut on hoidettu oireiden perusteella.

Oireilu alkoi keväällä

Syyhyn häätö alkoi heinäkuussa, jolloin hoidettiin seitsemän potilasta ja neljä hoitajaa. Yksi omainen epäili äitinsä sitkeää ihottumaa syyhyksi jo varhain keväällä, mutta tapausta ei varmistettu syyhyksi.

Heinäkuussa ei vielä lähdetty hoitamaan talon koko väkeä. Häätävää voidetta käytettiin vain niille, jotka oireilivat. Syyskuussa ilmaantui uusi tapaus, mutta punkin luultiin lokakuussa lopulta kadonneen.

– Varotuslaput oli lokakuussa juuri päästy ottamaan pois ovista, kun löytyi uusi sairastunut ja osastolta, jolla punkkia ei aiemmin ollut tavattu, Mikkola kertoo.

Hoitajat levittivät punkkia

Syyhypunkki on kantautunut hoitajien mukana kaikille talon neljälle osastolle. Punkki ei tartu pelkästä kättelystä, vaan vaatii tiiviimpää yhdessä oloa.

Nyt hoidetaan myös henkilökunnan puolisoja ja lapsia sen mukaan, kuinka tiivistä päivittäinen kanssakäyminen on. Syyhyn karkottaminen edellyttää lääkehoidon lisäksi, että vuodevaatteet, alusvaatteet ja vaatteet on pestävä.

Syyhyn karkottaminen Koivumäestä tietää kuukausien varuillaan oloa.

Mikkola pitää Oitin epidemiaa harvinaisen pitkällisenä. Aiemmin Lopella muutama vuosi sitten ryhmäkodin syyhy saatiin häädettyä nopeasti, samoin pari vuotta sitten Jokioisilla. (HäSa)