Kanta-Häme

Syyllisyys painaa debytoivaa taikuria

Pystyykö kuukaudessa kouluttautumaan taikuriksi ja heittää uskottavan keikan maksavan yleisön edessä ja ammattilaisten seassa?

Siinä haaste, jonka Trikkiklubia Suistolla pyörittävä pitkän linjan taikuri Martti Sirén heitti Hämeen Sanomien toimittajalle. Koska itsekunnioituksen ja kasvojen lisäksi ei ole mitään menetettävää, niin päätin kokeilla.

Itsensä julkisessa nöyryyttämisessä kun on jotain niin vapauttavaa – uskokaa pois, jos ette ole jo kokeilleet.

– Taikurit arvostavat todella paljon sitä, jos pystyy pelastamaan tilanteen mokan jälkeen. Lempisanontani on, että joka tapauksessa seuraavana aamuna aurinko nousee, Sirénkin lohduttaa jo etukäteen.

Kolme työkalua

Aloitamme orientoitumisen tapaamisella, jota varten Sirén on miettinyt muutaman helposti omaksuttavan tempun. Heti kärkeen taikuri kuitenkin tekee selväksi, ettei magiikassa kyse ole niinkään tekniikasta tai mystiikasta, vaan esiintymisestä.

– Taikureiden kolme tärkeintä työkalua ovat johdattelu, näyttely ja valehtelu. Hyödyllisiä taitoja muuten toimittajallekin, tai poliitikolle, Sirén sivaltaa.

Olennaisinta kuulemma on, että ihmisille osoitetaan kohta, jossa pitää hämmästellä. Seuraava silmänkääntäjän neuvo on simppeli.

– Jos haluat huijata, tee se näkyvästi. Kyse on yleisön huomion kiinnittämisestä toisaalle.

Seuraavaksi käymme läpi erilaisia taikurin rooleja. On klovni, joka pelästyy omaa temppuaan. On tarkkailija ja on ”minä olen taikuri!” -rooli. Se tuntuu säväyttävimmältä.

– Tuon roolin hyvästä sisäistämisestä on syntynyt uskontoja. Tai on niitä syntynyt vähemmästäkin, taikuri toteaa.

Päässäni hahmo lähtee ehkä vähemmän yllättäen muotoutumaan klovnin ja jonkinlaisen Jeesus-hahmon risteytykseksi.

Kainalot märkinä

Joudun karsimaan Sirénin tarjoamista tempuista sen, joka vaatii eniten sorminäppäryyttä. Tilalle löytyy onneksi pari muuta, jotka itse asiassa sopivat paremmin ”tarinaani”, joka esitykseen on muotoutumassa. Syystä tai toisesta useampaan temppuun liittyy myös alkoholi.

Harjoittelussa isoimmaksi ongelmaksi muodostuu ajankäyttö. Ehdimme käydä esitystä lävitse vain kolmesti ennen tosipaikkaa. Hirvittää, koska kaikki temput eivät mene lävitse edes kotona pienille lapsille saatikka emännälle.

Keikkailtana saavun Suistolle todella pahasti tärisevin käsin. Kainalot ovat märkänä jo pari tuntia ennen keikkaa.

Takahuoneessa tapaan legendaarisen Taikuri Luttisen ja helsinkiläisen Heikki Varvikon. Erittäin mukavia veikkoja.

Minun on määrä astua lavalle Varvikon jälkeen. Jään kuuntelemaan bäkkäriltä, kun nuori taikuri saa yleisön ulvomaan naurusta. Pelottaa entistä enemmän.

Heti pieleen

Psykologinen ongelmani lienee, että temput ovat niin yksinkertaisia, että suorastaan hävettää. Silti olen käynyt niitä koko päivän lävitse päässäni ja miettinyt, mitä pitää sanoa missäkin vaiheessa.

Sirénin mukaan ”taikurin syyllisyys” on varsin yleinen ilmiö. Temput ovat todellakin usein hyvin helppoja, mutta taikuri, joka pystyy kätkemään syyllisyytensä, pystyy luomaan yleisölle illuusion taikuudesta.

Itsevarmuutta ja röyhkeyttä vaivalloisesti keräten astun lopulta lavalle. Nyt käsien lisäksi tärisevät jo jalatkin.

Ensimmäinen kravattitemppuni perustuu niin sanottuun taikurin valintaan, ja meinaa mennä lahjakkaasti mönkään. ”Uhriksi” valitsemani yleisön edustaja ei toimikaan aivan ennakko-oletusten ja ohjeideni mukaan.

Onnistun jotenkin soveltamaan tempun loppuun, vaikka se tuskin suuremmin ketään enää säväyttääkään. Paska.

Altis uhri

Seuraavassa tempussa päätän pelata varman päälle ja valitsen eturivistä tutun naisen, jonka aiemmin esiintyneet taikuritkin ovat havainneet alttiiksi tempuille.

Nyt menee jo paremmin. Pystyn ”jedivoimillani” siirtämään ravistetusta kokistölkistä kuohun vissytölkkiin, joka lopulta räjäytetään uhrin päälle. Jatkan taikomalla roskiksesta löytyvän tyhjän siideritölkin täyteen juomaa, jonka jälkeen siirrytään jo väkevämpiin.

Jalostan vanhoista Hämeen Sanomien ja Kaupunkiuutisten sivuista pienen kossupullon, joka sitten tislataan taikalasien kautta täydeksi lekaksi kansallisjuomaa. Yleisö tuntuu tykkäävän, kun pääsee maistelemaan snapseja. Jopa vitsinikin alkavat osua jo jotenkuten kohdilleen.

Euforiaa

Viisi temppua ja viisitoista minuuttia, jotka onnistun viemään pahemmin ”juoksematta” lävitse.

Esityksen jälkeen on suorastaan euforinen olo. Alan ymmärtää, miksi monet viihdetaiteilijat jäävät elävän yleisön aiheuttaman adrenaliinipiikin koukkuun.

Tosiin kuin usein esimerkiksi poliitikoilla, yleisö on taikureille ystävällistä. Heidän ei toivota epäonnistuvan.

Aika kivaa. (HäSa)

Taikurointi: viisi porkkanaa