Kanta-Häme

Taidekasarmin ensimmäinen vuosikymmen hurahti huomaamatta

 

– Kymmenen vuotta, todellakin! huudahtaa Ars-Hämeen toiminnanjohtaja Sirpa Taulu.
 
Liuottimien pistävä lemahdus ja puusilpun metsätyömaamainen haju leijailevat Taidekasarmin käytävällä vastaan. Ovi kolahtaa yhtäällä, toisaalla haukkuu taidemaalari Ismo Hyvärisen ”esiteini-ikäinen” Ronja-pystykorva.
 
Ars-Häme ry:n hallinnoimalla Poltinahon Taidekasarmilla on menossa tavallinen työpäivä.
 
Jotakuinkin sellainen, josta kuvanveistäjä Olli Larjo haaveili vuonna 2003, jolloin hänellä tai juuri kenelläkään muullakaan ei ollut työtiloja. Se oli alku. Toiminta käynnistyi seuraavana vuonna.
 
– Aloin kysellä kaupungilta, olisiko jossain työhuoneeksi sopivaa tilaa. Samalla tajusin, että muillakin taiteilijoilla voi olla samanlaisia ongelmia, Larjo muistelee.
 
– Kai kaupunki sitten väsyi soittoihini, kun tyhjä kasarmirakennus liikeni käyttöön ’toistaiseksi’, hän nauraa.
 
”Toistaiseksi” kiikkui alkuun vaakalaudalla joka syksy.
 
– Soitin kerran vuodessa kaupungille ja kysyin: ’Mites toi ensi vuosi?’. Sieltä vastattiin: ’Kyllä te taas ensi vuoden siinä saatte olla.’
 
Hallinnansiirto toi luottamusta
Pelko tilan äkillisestä menettämisestä hellitti kesällä 2010, kun kasarmirakennuksen hallinnointi siirtyi kaupungilta taiteilijayhdistykselle.
 
Ars-Häme vuokrasi Taidekasarmin omiin nimiinsä ja alkoi kaupungin sijasta itse tehdä sopimukset tilassa työskentelevien taiteilijoiden kanssa.
 
– Silloin tuli tietynlainen varmuus siitä, että toiminta täällä jatkuu, kuvaa taidemaalari Katri Stenberg.
 
– Viittaahan ratkaisu siihen, että meillä on kaupungin silmissä arvoa, Olli Larjo sanoo.
 
Ei kaupunkikaan kuviossa pelkästään antajan rooliin jää. Kasarmin tiloissa on syntynyt muun muassa julkisia taideteoksia. Ja kun tiloissa on liikettä ja elämää, ilkivallantekijät pysyvät poissa.
 
– Kaupunki tekee perushuollon ja me huolehdimme sisällöstä, Sirpa Taulu nauraa.
 
Taiteilijat ovat itse tehneet talkoilla pintaremonttia ja tilkinneet ikkunoita.
 
Viidestä yli sataan
Vuoden 2013 alussa Taidekasarmilla työskentelee laskutavasta riippuen noin neljästäkymmenestä yli sataan taiteilijaa ja käsityöläistä.
 
– Vuokrasopimuksia on 35, mutta yksi vuokralaisista on Hämeenlinnan Taiteilijaseura, jolla on paljon jäseniä. Ryhmähuoneita on useita, ja lisäksi kasarmilla käyvät piirustusiltojen osallistujat, Taulu listaa.
 
Säännöllisesti tiloja käyttää noin 50 ihmistä.
 
Kun Larjo kollegoineen ensi kertaa käveli ovesta sisään, ryhmän koko oli viisi. Käyttöön saatiin yksi käytävä.
 
– Siitä tämä lähti leviämään, ja muutkin kerrokset täyttyivät. Nythän tämä on ihan levinnyt käsistä siihen nähden, että etsin alun perin tiloja itselleni, Larjo nauraa.
 
Eräänlaisena sivutuotteena on syntynyt esimerkiksi nykyään Verkatehtaalla toimiva Galleria Kone.
Hinta rajaa monta tilaa
 
Kymmenessä vuodessa Hämeenlinnan työhuonetarjonta ei ole oleellisesti muuttunut. Läpileikkaus Hämeenlinnassa syntyvästä kuvataiteesta ilmeisesti pysyykin Taidekasarmilla.
 
Muuta työhuonetarjontaa on tullut lähinnä Verkatehtaalle.
 
– Verkatehtaan tilat ovat kuitenkin aika lailla palkkatulojemme ulottumattomissa, taiteilijat sanovat.
 
– Kaikilla ei ole varaa tähänkään.
 
Muutamia vuosia sitten työtiloja oli myös Kantolassa, mutta siellä työskennelleet taiteilijat, kuten Katri Stenberg, ovat sittemmin siirtyneet kasarmin kammioihin.
 
– Pieni tila Kantolassa maksoi yhtä paljon kuin iso huone täällä, Stenberg kertoo. (HäSa)
 
 
Lisää asiaa Taidekasarmilta sunnuntain Hämeen Sanomissa!

Päivän lehti

31.3.2020