Kanta-Häme

Taidemäki harkitsee uutta ostotarjousta koulusta

Lopen kunnanhallituksen kesäkuinen päätös olla myymättä Sajaniemen koulua taidemäen toimijoille ei ole lannistanut paikallisia yhdistyksiä. Sajaniemen taidemäki -yhdistys teki koulusta sadan euron tarjouksen. Kauppa raukesi äänin 5–4.

– Emme luovuta. Nyt selvitämme, mistä voi hakea rahoitusta remonttiin ja sähköjen uusimiseen, koska kunta ei ole valmis rakennusta korjaamaan, sanoo yhdistyksen varapuheenjohtaja Anne Malin.

Malinin mukaan tilanne on hankala siksi, että avustuksien edellytyksenä on yleensä rakennuksen omistaminen. Tällä hetkellä yhdistys maksaa talosta vuokraa kunnalle euron kuussa, minkä lisäksi sillä on ylläpitovelvollisuus.

Taidemäen toimintakeskuksen ylläpitokustannukset ovat vuodessa 8 000–9 000 euroa, josta valtaosa on lämmityskuluja.

Nykyinen tilanne ei estä rakennuksen käyttämistä. Yhdistys, jonka toiminnassa ovat mukana Sajaniemen maa- ja kotitalousseura, Joentaan kyläyhdistys, MLL ja kesäteatteri, on jo peruskorjannut muutamia tiloja. Ns. yrittäjähuoneessa työskentelevät vuoropäivin mm. kalevalainen jäsenkorjaaja, kauneudenhoitaja ja kampaaja.

Talon käyttöastetta Malin luonnehtii hyväksi.

– Rakennusta pitäisi kuitenkin järkevöittää jo paloturvallisuudenkin takia. Teemme mahdollisesti kunnalle uuden ostotarjouksen, sanoo Malin. (HäSa)

Päivän lehti

1.6.2020