Kanta-Häme

Taimi kurkottaa kohti valoa

Nyt on se aika, kun kasvun ihme nostaa kuumeen kaivaa esiin istutuspurkit, pussillisen multaa ja valitsemaan kylvösiemenet.

Tänä vuonna Puutarhaliitto on valinnut Vuoden vihannekseksi erikoistomaatit. Tomaattien siemenvalikoimissa on varaa valita aina väreistä alkaen. Allergikko voi varovaisesti kokeilla miedoimpia, väriltään keltaisia tomaatteja.

Istutuspurkkiin, ilmavaan multaan, voi piilottaa mainiosti myös omassa suussa herkulliselta maistuneesta tomaatista talteen otettuja siemeniä.

Ikkunalaudalla tomaatin taimi helposti venyy honteloa pituutta. Lehtori Eija Rekola Hämeen ammatti-instituutista Lepaalta vinkkaa kääntämään taimen istutuksessa kyljelleen, lähes vaakatasoon – ja siitä taivuttamaan taimen latvaa varovasti ja pikkuhiljaa kohti lattiaa. Maitopurkkiin istutettuna tomaatti kasvaa tanakaksi, sillä taimijuurien kasvaessa purkkiin voi lisätä multaa.

Välttyäkseen hentojen taimien koulimiselta, siemenet – kuten tomaatin – kannattaa kylvää kukin omaan purkkiinsa tai pareittain ja jättää taimista se vahvempi jatkamaan kasvuaan. Itämiseltään jokseenkin oikukkaan chilin kohdalla Rekola neuvoo kokeilemaan myös itse kerättyjä ja kuivatettuja siemeniä ja kylvämään niitä pari kolme kappaletta ruukkuunsa.

Harrastelijoiden kannattaa kokeilla paitsi kuivattuja herneitä, myös taittoydinhernettä. Sen paksut palot ovat mureaa syötävää. Kuivatut herneet heräävät pian idulle, kun niitä ennen kylvämistä liottaa yön yli.

Lähelle kokkia

Nopeimmin pienen kasvimaan ikkunalaudalle saa hankkimalla hyvässä kasvussa olevat taimet.

Purkissa kasvaneen yrtin siirtää helposti ja juuria repimättä isompaan ruukkuun, kun mullan kastelee reippaasti ja antaa reippaan napautuksen purkin pohjaan.

– Esimerkiksi persilja viihtyy ruukussa ikkunalaudalla, mutta ei liian lämpimässä – ja kun se saa runsaasti valoa, opastaa Eija Rekola.

Siemenestä persilja itää hitaasti.

Itämisen edellytyksenä ohje valosta, lämmöstä ja kosteudesta on Rekolan mukaan yleispätevä. Kuitenkin salaatin siemenet vaipuvat lepotilaan jo 24 asteessa. Näin käy kesälläkin, jos salaatin kylvää hellesäällä. Nopeakasvuisen salaatin kylvämistä Eija Rekola vielä tähän aikaan panttasi.

Kylvömullaksi yrteille sopivinta on kevyt ja vähäravinteinen, kuten kukkamullat, esimerkiksi kaktusmulta.

– Mitä pienempi siemen, sen lähemmäksi pintaa se kylvetään, osan voi jättää jopa pintaan, Eija Rekola neuvoo.

Hän muistuttaa, että mitä enemmän yrteistä napsii syötävää, sen innokkaammin ne työntävät uutta kasvua. Yrttiviljelmä onkin sen vuoksi syytä sijoittaa mahdollisimman lähelle keittiötä ja hellapoliisia.

Jos yrttien kasvattamiseen haluaa sijoittaa enemmän kuin perusruukun hinnan, tarjolla on erilaisia minikasvihuoneita muovisista kasvatuslaatikoista aina valoin ja vettä tasaisesti juurille siirtävin kapillaarimatoin varustettuihin pöytäpuutarhoihin. (HäSa)