Kanta-Häme

Taimitarhat kiinnostuivat mikrolisäyksestä

Ulkomailta tuontikasvien mukana tulleet taudit ovat herättäneet kiinnostuksen kotimaisiin, mikrolisäyksellä tuotettuihin taimiin.

– Hyvä tai valitettavasti huono esimerkki on mansikan punamätä. Tautia ei ole aiemmin esiintynyt meillä, vaan se on tullut tuontitaimien mukana. Valtavat tuhot paljastuivat viime kesänä, sanovat Salla Leppäkoski ja Leena Huhtama.

Punamätä havahdutti viljelijät, sillä taudin aiheuttava virus pysyy pellossa vuosikausia, vaikka kasvit hävitetäänkin.

Kannattavuus harkittava tarkkaan

Salla Leppäkoski toimii tutkimusassistenttina Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön mikrolisäyslaboratoriossa. Piakkoin hortonomiksi valmistuva Leena Huhtama on koonnut taimitarhoille tietopaketin mikrolisäyksestä ja on samalla haastatellut sellaisia yrittäjiä, joilla on mikrolisäyslaboratorio.

– Mikrolisäyksessä taimitarhoja kiinnostaa se, että menetelmällä voidaan tuottaa terveitä taimia. Tämä perustuu siihen, että käytettävistä kasvinosista voidaan poistaa emokasvissa olevat virukset.

Viruspuhdistusmenetelmä on käytössä MTT:n Laukaan toimipisteessä. Lepaallakin versot pintasteriloidaan eli niistä poistetaan ilmassa tai mullassa olevat bakteerit.

Mikrolisäyksessä kasvia monistetaan hyvin pienistä paloista, jopa yksittäisistä soluista. Lepaalla käytetään pienimmillään kasvin silmuja.

– Tähän liittyy monenlaisia harhaluuloja alkaen siitä, ettei suuri yleisö välttämättä tiedä ollenkaan, mistä on kyse. Alaa tuntevatkin ihmiset saattavat kuvitella, että mikrolisäys on takuuvarma menetelmä, joka onnistuu ja kannattaa aina, Salla Leppäkoski sanoo.

Silmusta tuhansia taimia

Parhaimmillaan mikrolisäyksellä voidaan tuottaa tuhansia kopioita yksittäisestä kasvista, mutta läheskään aina ei käy näin.

Menetelmä on myös sen verran kallis tavalliseen pistokas- tai siemenlisäykseen verrattuna, ettei sen käyttö ole aina kannattavaa, vaikka kasvi soveltuisikin mikrolisäykseen.

– Mikrolisäyksen kaupallinen hyödyntäminen alkoi maailmalla orkideankasvatuksesta. Ja edelleenkin sitä hyödynnetään useimmiten silloin, jos kasvin siemenlisäys on hidasta tai muuten hankalaa, Salla Leppäkoski sanoo.

Samoin menetelmää käytetään silloin, jos löytyy täydellinen emokasvi, jonka ominaisuudet halutaan kopioida.

– Tällainen esimerkki on punalehtinen koivu, jota tiedettiin tasan yksi yksilö. Sitä on lisätty laboratoriossa niin, että nyt taimia saa lähes kaikkialta.

Tutkimuksen lisäksi myyntiin

Mikrolisäyksellä tuotetut taimet ovat emonsa klooneja samalla tavoin kuin kaikki pistokkaista tai rönsyistä lisätyt kasvit.

– Maailmalla mikrolisäystä käytetään paljon myös ravintokasvien, kuten perunan ja bataatin, taimituotantoon, Leena Huhtama sanoo.

Leppäkosken mukaan näin uudistetaan taimikantaa, sillä esimerkiksi yhtenäinen perunalajikekanta on altis tuholaisille ja sairauksille.

– Mikrolisätty kasvi ei tietenkään ole turvassa taudeilta eikä tuhoeläimiltä ikuisesti, mutta se saa taimena hyvän alun, kun se kasvaa laboratorio-oloissa.

Lepaalla kaikki puutarhatalouden opiskelijat tutustuvat mikrolisäykseen. Se vie aikaa noin kuukauden vuodessa, ja loppuajan laboratorio palvelee taimistoja.

– Ei olisi järkevää pitää tätä käytössä vain yhtenä kuukautena vuodessa. Teemme mittatilaustöitä taimistoille, ja tätä hyödynnetään myös tutkimuksessa, Salla Leppäkoski kertoo.

Leena Huhtama arvioi, että Suomessa on nykyisin yhteensä kymmenkunta mikrolisäyslaboratoriota. Suurin osa niistä on tutkimus- ja opetuskäytössä, mutta muutamalla taimitarhalla on omia laboratorioita. (HäSa)