Kanta-Häme

Taiteen töissä: Kirjahamsterista kasvoi ronkeli yrittäjä

Pöydän toisella puolella istuva nainen on juuri tehnyt tunnustuksen. Nainen on nimeltään Anu Ylimäki, ja hän nauraa niin, että nauru tarttuu.

Viime kesänä antikvariaatin perustanut Ylimäki on juuri kertonut toimittajalle, miten kirjojen omistaminen ei enää tunnu hänestä tärkeältä. Omatkin kirjat ovat myytävissä, ja hyllyssä on vain yksi kirja, josta Ylimäki ei luopuisi.

Tämä kirja on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

Opuksesta tekee erityisen se, että kirjaan on kirjoitettu sekä Ylimäen, hänen veljensä sekä äitinsä nuoruusajan nimikirjoitukset. Ylimäki on myös itse tehnyt kirjalle kannet kirjansidontakurssilla.

Sitten tulee tunnustus:

– Niin paatunut antikvariaatin pitäjä olen, että olen myynyt jopa miehen yöpöydällä olleen ja kesken olleen kirjan.

Istutaan Turkhaudan vanhan työväentalon keittiössä. Ylimäki on tarjonnut vieraalleen jo eteisessä villasukat. 1900-luvun alussa rakennettu puutalo on vetoisa.

Talo on ollut Ylimäen perheen käytössä siitä lähtien, kun Ylimäki silloisen miehensä kanssa päätti asettua Hausjärvelle asumaan.

Kulttuurialan sekatyöläiselle paikka oli hyvä valinta. Hausjärvi on lähellä kaikkea, kuten kunta on kai joskus sloganissaankin todennut.

Ikkunasta aukeaa harmaa ja hiljainen maalaismaisema. Taloja on kymmenkunta, katuvalot palavat iltaisin. Tärkeimmät palvelut sijaitsevat vajaan viiden kilometrin päässä Ryttylässä. Siellä on kauppa ja kaupassa asiamiesposti.

Ylimäki poikkeaa postissa lähes päivittäin kirja-asioissa. Vanhojen kirjojen myynti tapahtuu pääasiassa verkon välityksellä, vaikka kirjoja pääsee sovitusti myös ”pääkonttorille” plaraamaan.

Niin kliseistä kuin se ehkä onkin, Ylimäen divaria ei olisi olemassa ilman henkilökohtaista vastoinkäymistä.

Kirjat ja lukeminen ovat aina olleet Ylimäen yksi suurista rakkauksista. Parkanon-lapsuudenkodissa yksinhuoltajaäidillä ei ollut juuri aikaa lukea tyttärelleen, mutta maalaistalon yläkerrassa asunut Karjalan evakko, Ilmi Ruotsalainen, piti Ylimäen tarinoissa. Ja kun tyttö oppi itse lukemaan, oli peli selvä.

1990-luvulla Ylimäki opiskeli Tampereen yliopistossa. Opiskeluaikana hän oppi koluamaan divareita ahkerasti. Niistä saattoi löytää suosikkeja huokealla hinnalla.

– On kotoisaa, kun on kirjoja. Itselleni on turvallisempaa hankkia kirjoja kuin lainata niitä kirjastosta. Kirjastokirjat olivat aina myöhässä.

Omasta divarista tuli haave. Haavettaan Ylimäki ei kuitenkaan uskaltanut toteuttaa.

Vasta kilpirauhassyöpään sairastuminen noin kymmenen vuotta sitten ja syövästä parantuminen antoivat Ylimäelle uskallusta.

– Syöpä oli elämän kulminaatiopiste. Se oli sysäys yrittäjyyteen. Ajattelin, että mitä väliä, vaikka ei onnistukaan. Jos haluaa jotain, on vain uskallettava.

Ylimäki ryhtyi määrätietoisesti hamstraamaan kirjoja. Hän kiersi kirpputoreja, otti vastaan lahjoituksia ja siirsi omat kirjansa yrityksen pesämunaksi.

Ensimmäisen viiden vuoden aikana Ylimäki otti vastaan lähes kaiken. Nyt kirjoja on kasassa noin 10 000 kappaletta.

Opukset on hyllytetty siististä teemojen mukaan vanhan työväentalon suureen saliin. Talon historiasta muistuttaa vanha punasävyinen taulu, joka roikkuu yhä salin päätyseinällä.

Antikvariaatin puolelle Ylimäki on myös koonnut Valittujen Palojen kirjavalioista joulukuusen. Muuhun nämä kirjat eivät enää kelpaakaan.

– Olen muuttunut tavalliseksi, niuhottavaksi divarinpitäjäksi. Nyrkkisääntö on, että minua kiinnostavat ne kirjat, joista ihmiset eivät haluaisi luopua.

Uutuuskirjojen lisäksi kauppansa tekevät vanhat sarjakuvat, pienpainatteet sekä kotimaiset että ulkomaiset klassikot.

– Se menneisyys, mitä halutaan, kulkee aina noin 40 vuoden päässä.

Ylimäen yrityksen nimi on Toinen Luku. Yritys kattaa antikvariaatin, mutta sen kautta Ylimäki muun ohessa ohjaa harrastajakirjoittajia.

Yrityksen nimen keksiminen oli sekin aivan oma lukunsa.

– Halusin, että nimi olisi suomenkielinen, tietenkin. Halusin myös, että nimi kattaa kaiken sen, mitä yrityksen kautta teen. Esimerkiksi divarikirjoihin se liittyy niin, että kirjoillehan tulee myynnin jälkeen toinen lukukerta.

Toimeentulon perustan muodostavat kuitenkin lehtityöstä saatavat säännölliset avustajanpalkkiot. Ylimäki on työskennellyt pitkään Hämeenkulmaksi jälleen nimetyn entisen Etelä-Hämeen Lehden avustajana.

– Vanhojen kirjojen myynnillä ei saa kaikkea. Sillä ei makseta sähkölaskuja, autovakuutuksia tai muita pakollisia juttuja. Mutta ehkä sillä sen juuston leivän päälle saa, Ylimäki nauraa. HÄSA