Kanta-Häme

Taiteilijavanhempien nuori rakkaus leimuaa tyttären toimittamassa kirjassa, joka kertoo myös Hämeenlinnasta 1930–1940-luvuilla

Taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorhouse toimitti vanhempiensa sodanaikaisen kirjeenvaihdon kirjaksi.
Taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorhouse julkisti tällä viikolla Hämeenlinnan taidemuseossa teoksensa Rakkaustarina sodan Suomessa. Kuva: Esko Tuovinen

– Katsokaa nyt, kuinka nuori ja hyvännäköinen mies se oli silloin!

Taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorhouse leväyttää tuoreen kirjansa auki ja näyttää sen sivulle painettua pientä, mustavalkoista valokuvaa isästään Taisto Ahtolasta (1917–2000).

Ahtola-Moorhouse julkisti tällä viikolla toimittamansa teoksen Rakkaustarina sodan Suomessa. Taiteilijapari Rakel ja Taisto Ahtola 1938–1944. Hän on koonnut kirjaan vanhempiensa kirjeitä näiden suhteen alkuvuosilta. Samoina vuosina Suomessa riehui sota, ja kirjeet kuvaavat paitsi parisuhteen kehitystä, myös Suomen olosuhteita.

Lisäksi ne kertovat paljon 1930- ja 1940-lukujen Hämeenlinnasta.

– Kirjeet todistavat kirjoittajiensa elämästä ja hirvittävästä, käänteentekevästä vaiheesta Suomen historiassa.

Kirjeitä ja postikortteja säilyi yli 700

Taisto Ahtola oli taidemaalari ja Hämeenlinnan taidemuseon pitkäaikainen johtaja ja intendentti. Hämeenlinnalaissyntyinen Rakel Ahtola (o.s. Koskinen, 1921–2008) oli taidemaalari.

Kirjeissä eivät kuitenkaan esiinny taiteilijat, vaan Tatu ja Raksu, joiden kirjeenvaihdon alkaessa jälkimmäinen oli vasta 16-vuotias.

Pariskunnan kirjeitä ja postikortteja on säilynyt yhteensä 751. Niistä 531 on Taiston kirjoittamia ja 220 Rakelin. Epäsuhta johtuu siitä, että Taisto Ahtola säästi saamiaan kirjeitä vasta vuodesta 1942 lähtien.

Useissa kirjeistä on lämmin ja iloinen sävy, myös rintamalta lähetetyissä.

– Ihastunut sulhanen ei kirjoittanut rakastetulleen ihan kaikesta, Ahtola-Moorhouse toteaa.

Äiti kuvasi uoeasti luontoa ja onneaan

Teos on 300 kappaleen omakustannejulkaisu. Aiemmin muun muassa tutkimastaan taidemaalarista Helene Schjerfbeckistä kirjoittanut Ahtola-Moorhouse toimitti vanhempiensa kirjeet ”rakkaudentyönä”.

– Halusin tehdä tämän kirjan, jotta tiedettäisiin, millaisessa hengenvaarassa meitä edeltävä sukupolvi eli. Lisäksi kirjeet on hyvin kirjoitettu. Ne ovat mielestäni hauskoja, ja niissä on kirjallista osaavuutta.

Taisto Ahtola kirjoitti myös esimerkiksi pakinoita Hämeen Sanomiin, mutta Rakel Ahtola onnistui yllättämään tyttärensä.

– Hän osasi hurjan upeasti kuvata luontoa ja omaa onneaan.

Kirjoitan tätä kirjettä Sinulle illalla myöhään vuoteessani maaten. Kuvitella, vielä toissailtana sinun rakas pääsi lepäsi tässä tyynyllä vieressäni. Tuo lyhyt yhdessäolon aika tuntuu nyt kuin ihanalta unelta, sillä niin nopeasti se meni.

Näin Rakel Ahtola kirjoitti miehelleen kolme kuukautta häiden jälkeen, 24. syyskuuta 1942.

Kirjeet löytyivät vuonna 2008

Kirjeet löytyivät Rakel Ahtolan kuoleman jälkeen vuonna 2008. Ahtola-Moorhousen veli Olli Ahtola esitteli sisarelleen kahta suurta pahvilaatikkoa täynnä kirjeitä.

– He olivat säilyttäneet niitä isän ateljeessa koko elämänsä ajan. Ne olivat olleet heille merkityksellisiä, vaikka äiti kykeni heittämään asioita poiskin. Näissä kirjeissä he ovat lahjoittaneet nuoruutensa meille, Ahtola-Moorhouse sanoo.

Hän huomauttaa, että etärakkaudessa voi sanoa toiselle asioita tavalla, jota ei ehkä käyttäisi kasvokkain. Suoremmin. Syvemmin.

– Isästä paljastui gentlemannimpi mies kuin olin ajatellutkaan.

Punaisena lankana rakkaustarina

Kirjassa on mukana hieman alle puolet kirjeenvaihdosta. Ahtola-Moorhouse valikoi kirjeet niin, että punaisena lankana oli pariskunnan rakkaustarina.

– Ihmettelen, että he olivat niin avoimia kysymyksissään. He pohtivat muun muassa sitä, mitä mies toivoo vaimolta ja vaimo mieheltä. Se on aika liikuttavaakin.

Taisto Ahtola kirjoitti vaimolleen 8.4.1942 näin:

Raksuni, kyllä minä jaksan täällä sotia ja odottaa, kun tiedän, minkä vuoksi sitä teen. Mutta Sinulla ja minulla on vielä valoisa tulevaisuus edessä. HÄSA