Kanta-Häme

Talkookuskitkin joutuvat jatkokoulutukseen

Monet nappulaliigan pelaajia linja-autolla kuljettavat vanhemmat joutuvat lopettamaan pelimatkojen ajamisen syyskuussa. Kaikkien ammattimaisesti linja-autoa ajavilla täytyy tuolloin olla suoritettuna viisi jatkokoulutuspäivää.

Jos koulutus ei ole kunnossa, ei ratin taakse ole asiaa, sillä talkoohenkinenkin bussin ajaminen lasketaan ammatilliseksi ajoksi.

– Jos kuljettaa linja-autolla muita henkilöitä kuin omia perheenjäseniä, on hankittava ammattipätevyysdirektiivin mukainen jatkokoulutus, CAP-koulutus oy:n koulutusvastaava Timo Rantanen sanoo.

Maksajana yleensä yritys

Ari Laaksonen päätyi kuljettamaan juniorikiekkoilijoita poikansa harrastuksen takia. Hän sai juuri suoritettua jatkokoulutuspäivät, joten hänen talkootyönsä ratin takana jatkuvat.

Yleensä jatkokoulutuksen maksaa kuljettajan työnantaja. Laaksonen on kuitenkin maksanut koulutuspäivät omasta pussistaan, sillä hänellä ei ole pysyvää työsuhdetta linja-autonkuljettajana.

Yksi koulutuspäivä maksaa arviolta reilut sata euroa. Laaksosen mielestä suurin ongelma ei ole koulutusten hinta vaan niiden sisältöjen vaihteleva taso.

– Eniten minua mietityttää, että onko viiden vuoden väli tarpeellinen. Unohtuvatko asiat viidessä vuodessa? Tällä hetkellä tuntuu, että kymmenen vuotta voisi olla hyvä väli. Toisen koulutuskierroksen jälkeen sen tietää tosin vasta tarkemmin, Laaksonen sanoo.

Koulutus jäi viime tippaan

Monella kuljettajalla pakolliset koulutuspäivät ovat vielä suorittamatta. Kun ammattikuljettajia koskeva laki tuli voimaan vuonna 2009, arvioitiin Suomessa olevan vähintään 100 000 jatkokoulutusta tarvitsevaa ammattikuljettajaa. Kaiken kaikkiaan koulutuspäiviä tulisi Suomessa siis suorittaa vähintään 500 000 syyskuuhun 2014 mennessä.

Maaliskuussa koulutuspäiviä oli suoritettu yhteensä 320 000. Reilun vuoden aikana koulutuspäiviä tulisi siis suorittaa vielä lähes 200 000, jotta kaikki nuo kuljettajat voivat jatkaa ammateissaan.

– Useat kuljettajat ja kuljetusyritykset ovat jättäneet kouluttamisen viime tippaan. En pidä todennäköisenä, että tämän asian takia prosentuaalisesti iso joukko kuljettajia olisi vaihtanut alaa, koulutusvastaava Timo Rantanen sanoo.

Tavaraliikenteessäkin jatkokoulutusta

Kuorma-autonkuljettajien tulee suorittaa jatkokoulutuspäivänsä ensi vuoden syyskuun 10. päivään mennessä.

Tavaraliikenteessä jatkokoulutusvelvollisuuden rajaaminen on hankalampaa kuin henkilöliikenteessä.

– Esimerkiksi työvälineiden kuljettaminen kuorma-autolla omaan käyttöön ei edellytä jatkokoulutusta. Välineiden kuljettaminen toisten käyttöön saattaa kuitenkin edellyttää sitä, sillä tuolloin kyse on vain kuljetustehtävästä, Rantanen sanoo.

Rantasen mielestä jatkokoulutuspäivistä on hyötyä sekä työntekijälle että yritykselle. Esimerkiksi ensiapukurssi parantaa kuljettajan ja asiakkaiden turvallisuutta, kun taas taloudellisen ajon koulutus tuo yrityksellekin säästöjä.

– Varmasti on paljon koulutusvastaistakin asennetta. Jatkokoulutus on kuitenkin tarpeellista. Heillä on yksi koulutuspäivä vuodessa, kuten on monilla muillakin aloilla. (HäSa)