Kanta-Häme

Talkootyöllä elinvoimaiseksi

Ormajärven rannassa Hämeenlinnan Lammilla on idyllinen tanssilava ja sen kyljessä ruokalarakennus. Kauniilla paikalla oleva tanssilava huokuu historianlehtien havinaa. Vanhanajan tunnelmasta pitävät huolen myös ulkovessat.

Sydänlammin kyläyhdistykselle alueen kunnostaminen on sydämen asia. Kyläyhdistys vuokrasi Untulan tanssilavan ja ravintolarakennuksen kaupungilta kesän ajaksi. Tämä on kolmas kesä, kun Sydänlammi vuokraa tilaa. Ennen vuokrapäätöstä paikka oli purku-uhan kohteena.

– Olemme tehneet alueelle korjaussuunnitelman. Olemme maalanneet ruokalarakennuksen, raivanneet ympäristöä ja ommelleet verhot tanssilavalle, Sydänlammin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Sandelius kertoo viimeisimmistä uudistustöistä.

Untulaan on myös pystytetty tauluja, jotka kertovat alueen historiasta ja luonnosta.

Pienellä budjetilla

Rahaa on saatu Linnanseutu-hankkeelta, mutta työt tehdään usein talkoovoimin. Tänä vuonna uudistustöitä ei ole luvassa, sillä aluetta uudistettiin viime kesänä, eikä budjetti anna myöten. Tänä kesänä alueelle on varattu 500 euroa.

– Vierasvenelaituri, rantasauna ja grillikatos olisivat haaveissa. Tanssilavan ulkopuoli kaipaisi myös maalia, Sandelius kertoo, mitä alueelle tehtäisiin, jos rahaa olisi enemmän. Hän kuitenkin kiittelee kaupunkia hyvästä yhteistyöstä.

Lavalla on hiljaista

Kesäkuussa Untulan tanssilavalla ei käy kuhina. Paikalla ei ole yhtään yleisötapahtumaa eikä yksityistilaisuutta.

– Lammilla on muitakin juhlatiloja, Turvantalo ja Työväentalo. Turvantalo on juuri remontoitu, joten se ehkä vaikuttaa tämän kesän varaustilanteeseen. Viime kesä oli hieman vilkkaampi, Sandelius pohtii.

Heinä-elokuun aikana paikassa järjestetään häitä, syntymäpäiviä ja työyhteisöjen illanviettoja. Lammin kyläyhdistys järjestää paikalla myös lauluiltamia ja kirpputorin. Lava on vuokrattu noin joka kolmanneksi viikonlopuksi. Untulan alueen urheilukentällä liikkuvat etenkin lapsiperheet ja kylän nuoriso.

Lammi-viikolla Untulassa järjestetään perinteiset iltamat, joissa muistellaan paikan historiaa kaikkien aistien avulla.

– Teemamme on aistien tilat. Muistelemme Lammiviikolla historiaa kaikkien aistien avulla. Hajuiksi olemme suunnitelleet kieloa, koivua, hikeä ja partavettä. Makuna voisi olla Pyynikin limsat. Ääni- ja näköaistista pitää huolen vanhat filmit tansseista. Meillä on myös paljon kuvia. Tuntoaistiksi olemme suunnitelleet kosketusta, Sandelius valaisee.