Kanta-Häme

Talous leimasi kesäkuun jättivaltuustoa

Talous, visiot ja strategiat hallitsivat kaupunginvaltuuston maratonkokousta seitsemän tuntia, ennen kuin päästiin varsinaiseen asiaan eli valitsemaan kaupunginjohtajaa.

Kesäkuun kokoukseen oli kertynyt hämmentävän paljon painavaa asiaa, josta kevään kuluessa on luottamuselimissä käyty vilkasta keskustelua ja äänestettykin.

Ehkä omintakeisin kuvio oli perussuomalaisten eriävä mielipide, joka liittyy tilintarkastuskertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksymiseen ja vastuuvapauden myöntämiseen viime vuodelta.

Ryhmänjohtaja Lulu Riikosen mukaan tilinpäätös ei anna oikeita ja riittäviä tietoja kaupungin toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja riskienhallinnasta, eikä tilinpäätöstä olisi tullut hyväksyä.

Erityisesti perussuomalaisia rassaavat heidän mukaansa ylipitkät poistoajat ja muodostunut erittäin suuri korjausvelka sekä sairaanhoitopiirin alijäämät, joita ei ole merkitty taseeseen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iisakki Kiemunki ja monet muut muistuttivat, että näin tehdään kaikkialla muuallakin ja tämä on vakiintunut tapa kirjata asiat.

Äänestyksessä perussuomalaisten ryhmä jäi yksin äänin 49-10. Tilit hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin. Perussuomalaisten ryhmä jätti päätökseen eriävän mielipiteensä.

Alijäämien kattamisesta esitys

Sairaanhoitopiirin alijäämä nousi esille useiden talouspykälien yhteydessä. Johannes Koskinen (sd.) muistutti, että Someron lisäksi Loimaa pyrkii nyt neuvottelemaan Forssan seudun kanssa yhteisestä sote-alueesta.

– Varmasti ehtona silloin on se, että sote-alueen keskussairaala on Turussa, Johannes Koskinen arvioi.

Hänen mielestään on tärkeää, millainen maine keskussairaalalla ja sairaanhoitopiirillä on, sillä sairaalaverkko elää nyt voimakkaasti.

Tähän Kiemunki totesi, että kaupunginhallitukseen on ehkä jo ensi viikolla tulossa esitys siitä, kuinka sairaanhoitopiirin talous kammetaan uusille raiteille. Sama esitys on lähtenyt jo muille sairaanhoitopiirin kunnille.

Pysäköinnistä riitaa

Keskikaupungin liikennesuunnitelma hyväksyttiin kiitellen. Erityisesti kevyen liikenteen väylien ja pyöräteiden määrän lisääminen sai kiitosta.

Esimerkiksi vihreiden Päivi Sieppi muistutti oman ryhmänsä ajaneen tätä mallia jo lukuisia vuosia. Liikennesuunnitelma kirvoitti paljon mielipiteitä, ne olivat lähinnä kehuja. Se hyväksyttiin yksimielisesti.

Sen sijaan pysäköintisuunnitelma sai runsaasti kritiikkiä. Keskustelusta muodostuikin kiistely toriparkista, vaikka pysäköintisuunnitelma ei ota kantaa siihen, missä keskustaan tarvittavan pysäköintilaitoksen tulisi sijaita.

Perussuomalaisten Kari Ilkkala esitti pontta, ettei pysäköintisuunnitelmaa toteutettaisi käytännössä ennen kuin Etelärannan osayleiskaava on hyväksytty ja tutkittu mahdollisuudet sijoittaa pysäköintilaitoksia Paasikiventien varteen.

Lisäksi tulisi ensin olla tiedossa moottoritien katteen vaikutukset pysäköintiin ja liikenteeseen. Lopulta hyväksytyksi tuli Johannes Koskisen tästä hieman lievennetty ponsiesitys.

Se hyväksyttiin äänin 47-12. Pääosa kokoomuksen ryhmästä ei olisi halunnut liittää pontta päätökseen.

Wow-arkkitehtuuri pelottaa

Engelinrannan kumppanuuskilpailutus uimahallinalueella sai myös valtuuston hyväksynnän maanantaina. Tosin asia oli valtuuston kokouksessa vain tiedoksi.

Osa valtuutetuista epäili, ettei ole järkeä edetä asiassa, ennen kuin alueen osayleiskaava on saatu ainakin luonnosvaiheeseen.

Erityisesti pelkoja oli siitä, että uimahallin läheisyyteen kaavaillusta hotellista halutaan liian näyttävä katseenvangitsija, ns. wow-arkkitehtuurin edustaja.

Toisaalta katseenvangitsijaa myös vaadittiin Engelinrannan uudelle alueelle.

Uimahallin alueelle etsitään erilaisia toteutustapoja kilpailuttamalla. (HäSa)