Kanta-Häme

Talouskurjuus lyö 4H-toimintaa Hausjärvellä

Säästöt uhkaavat leikata vuonna 1929 käynnistyneeltä Hausjärven 4H-yhdistykseltä tulevaisuuden.

– 4H-yhdistys saa maa- ja metsätalousministeriöltä valtionapua, jonka edellytyksenä on, että myös kunta tukee toimintaa. Jos kunta lopettaa avustamisen, myös valtionapu loppuu, toteaa Etelä-Suomen 4H-piirin koulutuspäällikkö Aino Tonttila.

Sivla leikkasi jo tuen

Hausjärvellä sivistyslautakunta on jo päättänyt, ettei yhteistyötä Hausjärven 4H-yhdistyksen kanssa jatketa ensi vuonna. Yhdistyksen lapsi- ja nuorisotyö eli kerhot ja leirit jäävät ilman odotettua 5 000 euron kunnan maksamaa tukea.

Hausjärven 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Kokki arvioi, ettei yhdistyksellä ole mahdollisuuksia jatkaa ilman valtionosuutta. Yhdistyksellä on yksi työntekijä eli vakituinen toiminnanjohtaja. Lisäksi seitsemän nuorta toimii ohjaajina.

Kunnan tuki ei sivistystoimenjohtaja Markku Torttilan mielestä ole välttämätön valtionavun saamiseen. Hän uskoo yhdistyksen saavan jatkossakin tukea. Lisäksi hän toteaa, että Hausjärvi näyttää toimivan tiiviissä yhteistyössä parhaillaan toimintakatkolla olevan Hyvinkään yhdistyksen kanssa.

Torttila toteaa sivistyslautakunnan lopettaneen 4H-yhdistyksen tukemisen, koska muitakaan yhdistyksiä ei tueta.

Hausjärven yhdistys pysyy itsenäisenä

Aino Tonttila korostaa, etteivät Hausjärven ja Hyvinkään yhdistykset ole yhdistyneet, vaikka Hausjärven toiminnanjohtaja välittää toistaiseksi työpalveluun nuoria myös Hyvinkäällä.

Näin tehdään, kunnes Hyvinkään yhdistyksen tilanne selviää. Hyvinkäällä setvitään parhaillaan lyhytaikaisen toiminnanjohtajan tekemää kassavarojen varkautta. Yhdistys on varkauden vuoksi keskeyttänyt toistaiseksi toimintansa.

Jos Hausjärveltä loppuu 4H-toiminta, työpalvelusta ja dog-sitter-toiminnasta jää runsaat 20 nuorta ilman yhdistyksen välitystoimintaa. Oitin, Monnin, Hikiän ja Ryttylän kerhoissa käyvät yli 50 nuorta joutuvat myös etsimään uusia harrastuksia.

4H-yhdistys on myös valmentanut yhdeksäsluokkalaisia työelämään. Ajokortti työelämään -valmennus on toteutettu yhdistyksen ja kunnan välisellä avustussopimuksella, mutta loppuu määrärahojen puuttuessa.

– Me teemme ennalta ehkäisevää nuorisotyötä. Kohdistamme työn nimenomaan teineihin, joille on hyvin vähän tarjolla, korostaa Päivi Kokki. (HäSa)