fbpx
Kanta-Häme

Talousongelmat kuristavat taiteellista työtä

Mielikuvitusta ei tarvitse päästää kovinkaan villisti valloilleen, kun Hämeenlinnan teatterin johtajan Heikki Paavilaisen voi kuvitella kurkkaamaan taaksepäin taksin kuskinpaikalta.

Tuollainen siisti, mutta rempseä olemus. Helposti irtoava hymy ja kaikkea.

Taksikuskihan siitä Paavilaisen Heikistä pitikin alun perin tulla. Hänen isänsä, isoisänsä ja monet muutkin sukulaiset ovat autoilijoita. Poika päätyi teatterialalle vahingossa.

– Minulla oli varma työpaikka katsottuna enkä ollut muuta alaa miettinytkään, Paavilainen sanoo.

Hän työskenteli 12-vuotiaasta asti Valkeakosken taksin ULA-keskuksessa. Teini-iässä vapaa-aika ja lomat kuluivat tiiviisti taksikopilla.

– Se oli maailma, johon kasvoin. Vuorot loppuivat kolmelta yöllä, joten näin ikkunoista Valkeakosken yöelämää.

Suu auki isoissa ympyröissä

Nyt Paavilainen istuu Hämeenlinnan teatterin pihassa toukokuun auringossa. Miten tässä näin kävi?

Paavilainen on oikeastaan yhä sillä samalla matkalla, joka alkoi keväällä 1980 Teatterikorkeakoulun pääsykokeista.

Kouluun hakenut kaveri pyysi 18-vuotiasta Paavilaista seurakseen kokeisiin. Improvisaatioryhmässä siipiään kokeillut ja lastenteatteriesitykseen osallistunut Paavilainen lähti.

Ja pääsi sisään.

– Se oli suuri elämänmuutos. Ensinnäkin oli Helsinki, joka oli aivan eri kokoluokkaa kuin Valkeakoski. Toiseksi oli koko Teatterikorkeakoulun maailma. Kuljin suu auki ihmettelemässä.

Paavilainen kiskaistiin alan töihin jo kouluaikoina. Mikko Niskanen nappasi hänet Ajolähtö-elokuvaansa, ja siitä pitäen hän teki opintojensa ohella töitä radio- ja tv-teatterissa, KOM-teatterissa ja Ryhmäteatterissa.

Myöhemmin hän oli perustamassa Teatteri Eurooppa Neljää.

– Nyt en tiedä, osaisinko enää näytellä. Viimeisimpien 12 vuoden aikana tehdyt roolit voi laskea yhden käden sormilla.

Rahapula piikki taiteen lihassa

Heikki Paavilainen on nyt johtanut Hämeenlinnan teatteria kuusi vuotta. Kulunut talvi on ollut pestin rankin. Teatterilla on parhaillaan käynnissä yt-neuvottelut.

– Taloustilannetta on helpottanut se, että koko henkilökunta on lähtenyt talkoisiin mukaan paikkaamalla vajetta omasta selkänahastaan eli palkoistaan, Paavilainen kiittää.

– Olemme tehneet kaikkemme, ja nyt on kaupungin vuoro tehdä ratkaisuja. Esimerkiksi kiinteistökustannuksiin me emme pysty vaikuttamaan.

Paavilainen toivoo, että talousongelmat ovat “normaalia aaltoliikettä”.

– Maailman sivu teatterit ovat olleet milloin missäkin ahdingossa, hän sanoo.

Talous on paitsi ongelma itsessään, myös häiriö taiteelliselle työlle.

– On helvetin tappavaa joutua miettimään päivittäin taloudellisia ratkaisuja, vaikka pitäisi voida suunnitella ohjelmistoa ja vierailuja. Siinä menee ihan umpeen. Nyt alkaa helpottaa – mutta oli kyllä synkkää ja tuskaa, hän puuskahtaa.

– Otin ongelmat henkilökohtaisesti, vaikka faktat kertovat esimerkiksi 82 prosentin täyttöasteesta. Paljon paremmin ei voisi mennä.

“Saako tästä jotain rahaa?”

Paavilainen tuli alun perin Hämeenlinnaan viideksi vuodeksi. Kuusi on jo mennyt, ja täällä hän yhä on. Ja toistaiseksi pysyykin.

– Toistaiseksi tulevaisuuteni on Hämeenlinnassa. En kuitenkaan katso kauhean pitkälle eteenpäin, hän huomauttaa.

Paavilainen pitää johtamaansa taidelaitosta persoonallisena teatterina, joka vetää omanlaistaan linjaa verrattuna läheisiin Tampereeseen, Helsinkiin ja Lahteen.

Teatterimaailma on 30 vuodessa muuttunut. Rahan tuoksu tuntuu sielläkin.

– Kun 1990-luvulla palkkasin näyttelijän, hän kysyi, mikä näytelmä, mikä rooli, kuka ohjaa. Kun nyt palkkaa näyttelijän, hän kysyy ensin, paljonko maksetaan. No, on ollut sellainenkin vierailija, joka aikansa jo harjoituksissa käytyään soitti ja sanoi, että vaimo käski kysyä, saako tästä jotain rahaa, Paavilainen nauraa. (HäSa)

Menot