Kanta-Häme

Talousvaikeudet horjuttavat Riihimäen messuja

Kansainvälisiä erämessuja järjestävä Riihimäen messut on ajautunut talousvaikeuksiin. Kaupungin omistama yhtiö hakee kaupunginhallitukselta 200 000 euron pääomalainaa saadakseen taloutensa vakautettua ja varmistettua toimintansa jatkuvuuden.

Tänä vuonna kaupungin omistama Tilat ja kehitys – yhtiö eli elinkeinoelämän kehitysyhtiö on myöntänyt Riihimäen messuille jo 100 000 euron kassalainan maksuvalmiuden turvaamiseksi.

Välivuosi kasaa tappiota

Riihimäen messujen toimitusjohtaja Pirjo Vilpponen sanoo, ettei hyvin voittoa tuottava Erämessu-tapahtuma riitä. Joka toinen vuosi messuilla on välivuosi, jonka negatiivinen tulos nakertaa taloutta.

– Olemme etsineet välivuodeksi luontoon ja eräilyyn sopivaa messutapahtumaa, muttemme ole vielä onnistuneet.

Riihimäellä järjestettiin 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina Pihamessut vuorovuosina Erämessujen kanssa. Pihamessuista jouduttiin kuitenkin luopumaan, kun runsas saman alan messutarjonta vei kannattavuuden.

– Saimme talouden vakautettua, kun kaupunki myönsi meille vuonna 2007 200 000 euron pääomalainan. Koska välivuodet ovat tappiollisia, erämessujen voitto ei yksin ole riittänyt lainan lyhentämiseen. Olemme kuitenkin pystyneet hoitamaan velvoitteet.

Outdoor-messut epäonnistuivat

Tänä keväänä Riihimäen messut järjesti ensimmäiset ulkoiluun liittyvät Outdoor-messut Vantaalla Myyrmäessä. Messujen tulos jäi kuitenkin pettymykseksi.

Pirjo Vilpponen arvioi, että Outdoor-messujen järjestämistä pohditaan vuoteen 2014, mutta Riihimäen messut ei enää lähde ilman ulkopuolista rahoitusta omalla riskillä niitä toteuttamaan.

– Outdoor-messujen kokemuksia ja uusia ideoita käytetään hyväksi, kun uudistamme ja kehitämme erämessuja, Vilpponen toteaa.

Erämessut valtuuston käsissä

Riihimäen kaupunginvaltuusto viime kädessä päättää, halutaanko Riihimäellä jatkaa vuodesta 1972 järjestettyjä Kansainvälisiä erämessuja. Ilman pääomalainaa messujen tulevaisuus on vaakalaudalla.

Erämessut keräsivät viime vuonna yli 40 000 kävijää kaupunkiin.

Kaupunginhallitus edellyttää joka tapauksessa Riihimäen messujen tervehdyttävän taloutensa kuntoon.

– Säästöt merkitsevät, että meillä messutoimistossa työskentelevillä neljällä hengellä on edessä lomautuksia ja muita järjestelyjä, Pirjo Vilpponen toteaa. (HäSa)