Kanta-Häme

Tältä näyttää tulevaisuuden asemanseutu ja Varikonniemi

Hämeenlinnan asemanseudun arkkitehtuurikilpailun voittaja julkistettiin keskiviikkona iltapäivällä. Parhaaksi suunnitelmaksi valittiin Serum Arkkitehdit Oy:n ehdotus ”Svengaillaan”, joka tulee toimimaan alueen kehityksen ohjenuorana. 
 
Kilpailulla haettiin esitystä tulevaisuuden asuinalueesta, joka ottaa huomioon Hämeenlinnan asemanseutuun liittyviä historiallisia arvoja. Alueelle on tarkoituksena muodostaa omaleimainen kaupunkikuva, jossa uudet asuintalot, vanha rakennuskanta ja rautatieaseman uusi pysäköintitalo muodostavat eheän kokonaisuuden. 
 
Uusi alue rajautuu Varikonniemen puoleisessa päässään kansallisen kaupunkipuiston alueeseen. Hämeentien puoleisessa päässä ehdotus puolestaan jatkaa kaupunkimaista katukuvaa. Ehdotuksen mukaan Mensan vanha tehdas säilytetään, mutta Possentien varressa sijaitseva matala rakennus tullaan purkamaan. Alueelle on suunniteltu myös liiketilaa esimerkiksi kaupoille. 
 
Arkkitehtikilpailu toteutettiin yhteistyössä YIT Rakennus Oy:n, Hämeenlinnan kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa.
 
– Hämeenlinnan asemanseutu on jatkossa yhä kiinteämpi osa kaupungin keskustaa, joten alueen merkitys kaupunkirakenteessa korostuu, Hämeenlinnan kaupunginjohtaja ja kilpailutuomariston puheenjohtaja Timo Kenakkala korostaa.
 
Palkintolautakunta piti kilpailun tasoa hyvänä. Kilpailuehdotukset esittivät monipuolisesti erilaisia ideoita Hämeenlinnan asemanseudun alueen ratkaisuiksi. (HäSa)