Kanta-Häme

Talvi hellii nyt lintukantaa

– Hankala ilma linturallille. Satelee lunta, on pakkasta, pimeää ja pilvistä. Kaiken lisäksi tuulee. Harva lintu on liikkeellä, arvioi riihimäkeläinen Kalervo Viitanen Riihimäen koululaisten linturallin olosuhteita keskiviikkona.

Juhani Kairamo Kanta-Hämeen lintutieteellisestä yhdistyksestä olisi odottanut Riihimäellä havaintoja loppusyksyn hitistä, taviokuurnasta. Linnut ovat kuitenkin jo lähes kokonaan kaikonneet Riihimäeltä.

– Talvi on suosinut kotoisia lintujamme. Lunta on, mutta ruokaa riittää siitä huolimatta. Riistapelloilla ja korjaamatta jääneillä viljapelloilla riittää siemeniä. Pakkastakaan ei ole ollut liikaa, Kairamo toteaa.

Kylmä sää ajoi muuttolinnut etelään, muttei nytkään kaikkia. Koululaisetkin näkivät mustarastaita, räkättirastaita ja jopa peipon.

Lintutieteellisen yhdistyksen riihimäkeläisjäsen Kalervo Viitanen on tarkkaillut Riihimäen Vantaanjoelle jääneitä sorsalintuja, joiden joukossa muutamana edellisvuonna on tepastellut erilaisia harvinaisuuksia.

– Nyt talvi ja jäät ovat ajaneet lajit etelään. Meillä uiskentelee vain parinsadan sinisorsan parvi.

Peippo ja pyrstötiainen ässälajeja

Kanta-Hämeen lintutieteellisen seuran ja Riihimäen luonnonsuojeluyhdistyksen yhdessä järjestämä yhdeksäs koululaisten linturalli houkutteli kouluilta kaikkiaan 64 osanottajaa 19 eri joukkueeseen.

Harvinaisuuksia ei nähty, mutta pari joukkuetta onnistui ottamaan ässä-palkinnon eli havaitsemaan ainoana joukkueena lajin.

Pyrstötiaisella ja peipolla oli sopiva nälkä, joka ajoi linnut parille lintulaudalle. Sanni Mattilan vetämä Polarin pongarien joukkue onnistui ainoana tähyilemään pyrstötiaista omakotitalon pihassa Kumputiellä.

Karan yläkoulun Mimmi Hirviniemen ja Emma Malkamäen joukkue taas sai kiikareihinsa peipon matkallaan kaupungin vedenpuhdistamolle.

Tytöt kirjasivat myös korpin, mutta ässä jäi saamatta, kun toinen korppi oli situnut Graniitin aukion televisioantennilla keskellä kaupunkia.

– Puhdistamolta näki aika monia lajeja, joiden joukossa oli myös korppi. Osa linnuista taas näkyi omakotitalojen pihoissa ja matkalla puhdistamolle, Mimmi Hirviniemi kertoi.

Mimmi Hirviniemen ja Emma Malkamäen päämäärä osoittautui loistovalinnaksi, sillä he olivat koko rallin tarkkasilmäisin joukkue 22 eri lajilla.

Pohjoisen koulun ainoa alakoulujen joukkue voitti sarjansa neljän lajin havainnolla. Lukion voittajajoukkue kirjasi 16 eri lajia. (HäSa)