Kanta-Häme

Talvisotaan 17-vuotiaana

Puolustusvoimien paraatit ovat tulleet tutuiksi pikkupojasta asti hämeenlinnalaiselle Yrjänä Heikinheimolle, 92.

– Isäni oli Saksassa sotilaskoulutuksen saanut jääkäri, kertoi Heikinheimo, joka on talvi- ja jatkosodan veteraani.

Heikinheimon mukaan on arkipäivän isänmaallisuutta, kun ihmisen välittävät toisistaan.

– On liikuttavaa, miten ystävällisiä ihmiset ovat.

Sama käytännön isänmaallisuus pelasti Yrjänä Heikinheimon mukaan Suomen talvisodassa, jonka syttymisestä tuli juuri kuluneeksi 75 vuotta.

– Kun kutsu tuli, ei sitä kukaan asettanut kyseenalaiseksi.

Heikinheimo lähti talvisotaan 17-vuotiaana vapaaehtoisena. Asuinpaikkana oli Käkisalmi. Jo kesällä 1937 oli saatu partioleirillä ensimmäiset kokemukset venäläisten uhittelusta, kun nämä ajoivat aluksillaan uhkaavasti Terijoella ja suuntasivat valoheittimiään Suomen puolella.

Heikinheimo oli kesällä 1939 linnoitustöissä.

– Kivennavalla kaivettiin hyökkäysvaunuesteitä.

Heikinheimo ilmoittautui vapaaehtoiseksi lokakuussa 1939.

– Olin jakanut 5. lokakuuta yh-lappuja ja kun sain urakan valmiiksi, menin 6. lokakuuta ilmoittautumaan suojeluskunnan paikallispäällikölle.

Käkisalmen viestiosastossa tarvittiin ammattimiesten lisäksi nuoria miehiä. Kyseisessä osastossa Yrjänä Heikinheimo palveli koko talvisodan ajan.

Myös jatkosotaan Heikinheimo lähti vapaaehtoisena, koska oli edelleen vasta nuorukainen.

– Kirjoitin keväällä 1941 ylioppilaaksi ja olin juuri hakeutumassa korkeakouluopintoihin, kun liikekannallepano tuli. Olimme silloin Helsingissä veljeni kanssa ja saimme puhelimen kautta tiedon liikekannallepanosta.

Heikinheimo ilmoittautui Hämeenlinnan sotilaspiirissä palvelukseen.

– Minulle kerrottiin, että lyseolla perustetaan tykistöyksikköä ja siellä tarvitaan viestimiehiä. Niin minusta tuli kertaheitolla tykkimies, kertoi itsenäisyyspäivän paraatia kunniapaikalla seurannut Yrjänä Heikinheimo.