Kanta-Häme

Tämän vuoden teema on yhteisöllisyys

Perinteinen Mahdollisuuksien tori -tapahtuma järjestettiin lauantaina Hämeenlinnan torilla.

Unicefin Hämeenlinnan paikallisryhmä oli paikalla esittelemässä järjestön toimintaa. Mukana oli laatikollinen koulutarvikkeita.

School in the box on tapa auttaa lapsia hädän keskellä ympäri maailmaa. Laatikosta löytyy kaikkea, mitä koulunkäyntiin tarvitaan. Se voidaan lähettää heti ensimmäisten aputarvikkeiden mukana keskusvarastosta kriisialueille.

Kouluyhteisön tuki on tärkeä tilanteessa, jossa lapsi on voinut pahimmassa tapauksessa menettää koko perheensä.

– Tällainen voidaan viedä ja pystyttää lähes mihin tahansa. Jos tiedämme, että kohdealueella on kuivaa ja turvallista, lähetämme laatikon heti ensiaputarvikkeiden mukana. Lapsien kannalta on tärkeää, että koulutoimintaa voidaan jatkaa. Näin kaverit pysyvät ympärillä ja on jotain, mikä muistuttaa normaalista elämästä, kertoo Hämeenlinnan paikallisryhmän puheenjohtaja Anja Leino.

Esimerkiksi Nepalin maajäristysalueella koulunkäynnin jatkumisella pyritään lasten ympärillä säilyttämään jotain pysyvää.

Mahdollisuuksien tori järjestettiin pitkästä aikaa omana tapahtumanaan. Viimeiset neljä vuotta se on ollut osa Elomessuja.

Hämeenlinnassa Mahdollisuuksien toreja on järjestetty vuodesta 2006. Koko toiminta on saanut alkunsa jo 1980-luvulla. Valtakunnallisesti toimintaa koordinoi globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö Kepa ry.

Vuosittain toritapahtumia järjestetään noin 20 paikkakunnalla ja ne rahoitetaan mukana olevien yhdistysten maksamilla pöytämaksuilla. Tämän vuoden teema on yhteisöllisyys.

Hämeenlinnassa tapahtuman järjestämisestä vastasi Hämeenlinnan seudun setlementti ry.

– Paikallisesti tapahtumalla voidaan nostaa esiin monikulttuurisuutta. Paikallisille yhdistyksille se on tietysti mahdollisuus kertoa toiminnastaan, kertoo Hämeenlinnan seudun setlementin järjestöyhteistyön koordinaattori Sara Löyttyjärvi.

Tapahtumassa paikalla oli myös Kepa ry:n järjestökoordinaattori Sanna Rekola, joka kiertää monien kaupunkien Mahdollisuuksien toreja ja kertoo kattojärjestön toiminnasta. Rekola korostaa, että tapahtumien tarkoituksena on edistää globaalia oikeudenmukaisuutta yhdessä järjestöjen kanssa.

Kaikkien yhteisenä tavoitteena on tietoisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen monikulttuurisessa ja koko ajan globalisoituvassa maailmassa. HÄSA

Päivän lehti

1.4.2020