Kanta-Häme

Tapahtumapuistoon tulossa festivaali ja muutama konsertti

Tapahtumien tarkasta määrästä ja laadusta ei ole vielä tietoa, mutta musiikki soi varmuudella Kantolan tapahtumapuistossa ensi kesänä.

Rakenteilla olevan tapahtumapuiston kalenteriin on kertynyt jo lukuisia varauksia, kertoo puiston vuokraamisesta vastaavan Linnan kehitys oy:n toimitusjohtaja Mervi Käki.

– Tällä hetkellä alustavia varauksia on tehty muutamaan konserttiin ja yhteen festivaaliin, Käki kertoo.

Linnan kehitys järjestää 19. syyskuuta seminaarin ja puiston esittelytilaisuuden, jossa tapahtumajärjestäjille kerrotaan puiston mahdollisuuksista.

– Tavoitteena on, että ensi kesänä puistossa järjestetään yhdestä kolmeen tapahtumaa, Käki sanoo.

Tapahtumavarauksia on myös muilta järjestäjiltä kuin puiston suunnittelussa aktiivisesti mukana olleelta, Suomen suurimmalta ohjelmatoimistolta Live Nation Finlandilta. Esimerkiksi alustava festivaalivaraus ei ole Live Nationin tapahtuma.

Live Nationin kehitysjohtaja Kaarina Gould sanoo, että ohjelmatoimiston ensi kesänä tuottamia tapahtumia buukataan syksyn ja tulevan talven aikana.

– Joku päivämäärä puistosta on meidänkin puolesta varattu, mutta vielä ei ole mitään julkistettavaa.

Puiston voi saada käyttöön ilmaiseksi

Puistoa vuokrataan tapahtuman luonteesta riippuen kolmen eri hinnoittelun mukaisesti. Kaupalliset tapahtumat maksavat korkeinta, vielä tarkemmin määrittelemätöntä vuokraa, mutta joissakin tapauksissa puisto voidaan vuokrata alennettuun hintaan.

– Paikallisten tai potentiaalisesti kehityskelpoisten tapahtumien kohdalla voimme vuokrata puiston subventoiduin hinnoin, ja esimerkiksi lasten urheilutapahtumien kohdalla voi olla mahdollista saada puisto käyttöön myös ilmaiseksi, Mervi Käki kertoo.

Puiston markkinointia varten ei olla palkkaamassa uutta henkilöstöä.

– Meille tulee Linnan kehitykseen 2-3 hengen tiimi, joka hallitsee homman, Käki sanoo.

Nurmikko valmiina lokakuussa

Tällä hetkellä puiston alueella on menossa maansiirtotyöt sekä siirtonurmikon levittäminen.

Sadesää keskeytti työn elokuussa hetkeksi, mutta rakennuttajapäällikkö Teemu Haajan mukaan puisto on keväälle jääviä viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmis aikataulussa lokakuun alussa.

– Isoja yllätyksiä ei ole löytynyt. Betonia löytyi maaperästä ja metsiköstä aika paljonkin enemmän, mitä alun perin tiedettiin, mutta se on jo kaivettu esiin ja murskattu.

Puiston ensivaiheen havainnekuvissa hahmoteltiin ääntä poispäin Visamäen asutuksesta suuntaavaa maavallia puiston ja Vanajaveden väliin. Tämä on kuitenkin suunnitelmissa jäänyt pois.

– Tilalle puiston ja rannan väliin jää metsäkaistale. (HäSa)