Kanta-Häme

Tapani Hellstén hakee Kevan johtoon

Työeläkeyhtiö Kevan varatoimitusjohtaja, Hämeenlinnan entinen kaupunginjohtaja Tapani Hellstén on hakenut Kevan toimitusjohtajan paikkaa.

Hakuaika tehtävään päättyi perjantaina, ja hakijoita on yhteensä 47.

Tapani Hellstén kertoo harkinneensa tehtävän hakemista huolella. Hän sanoo viihtyneensä varatoimitusjohtajana, ja pitää toimitusjohtajan paikan hakemista luontevana jatkona tälle.

– Minulla ei ole mitään tarvetta vaihtaa tehtävää, mutta kun paikka yllättäen vapautui, tuntui vähän velvollisuudeltakin hakea sitä.

Kevan eli entisen Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajan paikka vapautui viime syksynä, kun edellinen toimitusjohtaja Merja Ailus erosi tehtävästä hänen etuisuuksistaan nousseen kohun vuoksi.

– Olen miettinyt hakemista monelta kannalta, myös tästä näkökulmasta. Mutta maailma ei parane pelkäämällä. Kevassa on myös tehty työtä sen eteen, ettei vastaavia kohuja nouse, Hellstén sanoo.

Kevassa on tehty laajamittainen organisaatiouudistus, jonka yhteydessä toimitusjohtajan mandaattia on rajattu ja hallituksen roolia vahvistettu.

– Ja julkisyhteisön toimitusjohtajana on joka tapauksessa tehtävässä, jossa kaikki on julkista ja avointa. Täytyy toimia sen mukaisesti, Hellstén sanoo.

Uudella toimitusjohtajalla riittää joka tapauksessa työsarkaa sekä organisaation sisällä että ulkopuolella.

– Suomalainen yhteiskunta on isojen ratkaisujen edessä, tulevat eläkepoliittiset ratkaisut ja kunnallishallinnon turbulenssi ovat Kevan näkökulmasta erittäin tärkeitä asioita. Ja sisäinen uudistustyö jatkuu myös.

Kevan toimitusjohtajan tehtäviä on hoitanut vt:nä varatoimitusjohtaja Pekka Alanen, joka jää eläkkeelle tänä vuonna. Uusi toimitusjohtaja on tarkoitus valita toukokuun 20. päivänä. (HäSa)