fbpx
Kanta-Häme

Tarja Turunen joulukiertueella kirkoissa

Sopraano Tarja Turunen palaa Suomeen jälleen joulukonserttikiertueelle. Sydänten joulu -kiertue käsittää kahdeksan kirkkokonserttia joulukuun aikana ja Hämeenlinnan kirkossa Turunen esiintyy torstaina 19. joulukuuta.
 
Konserttien tuotosta osa lahjoitetaan Suomen Lähetysseuran Lasten Pankkiin.
 
– Kokemukseni mukaan vähäosaisille antaminen tulee kyllä korkojen kera takaisin antajalle. Suomi hukkuu yltäkylläisyydessään tavaraan joulun aikana, siksi on hienoa saada tiedottaa myös joululahjoista, joilla on todella konkreettista merkitystä saajalleen, sanoo promoottori Janne Pihlajaharju Rowan3 Productionsista. 
 
Lasten Pankki on Suomen Lähetysseuran kummityötä täydentävä rahasto, joka tukee lasten ja nuorten hyvinvointia ja erityisesti lasten koulunkäyntiä 16 maassa eri puolilla maailmaa. Kummityö tukee lasten lisäksi heidän lähipiiriään, vuonna 2013 yhteensä noin 20 000 ihmistä.
 
Mukana tuttu Harus-yhtye 
Tarja Turunen nousi maailmanmaineeseen Nightwish-yhtyeen laulusolistina.
 
Bändiaikojensa jälkeen hän on julkaissut neljä maailmanlaajuisesti menestynyttä sooloalbumia sekä tehnyt uuden bändinsä kanssa useita kiertueita Euroopassa, Amerikassa sekä Etelä-Amerikassa. Tänä vuonna Tarja Turunen on kiertänyt Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa ideoimallaan klassisen musiikin konserttikiertueella Beauty and The Beat.
 
Useimmissa joulukiertueen konserteista, Kuten Hämeenlinnassa, Tarja Turunen esiintyy aikaisemmilta vuosilta tutun Harus-yhtyeensä kanssa. Haruksessa vaikuttavat Marzi Nyman (kitara), Kalevi Kiviniemi (urut) ja Markku Krohn (lyömäsoittimet).
 
 
 

Menot