Kanta-Häme

Tarkkana: Linnan katolle ajetaan nyt oikeaa kaistaa

Kauppakeskus Linnan pysäköintialueen ajosuunta on muutettu oikeanpuoleiseksi. 

Hallituskadulta ajetaan siis kiinteistön katolla sijaitsevalle pysäköintialueelle muun liikenteen tavoin oikeata kaistaa, eikä vasenta kuten tähän asti on ajettu.
Muutos astui voimaan perjantaina, kun Q-Park-pysäköintiyhtiö alkoi vastata alueen pysäköinnistä. Kulkusuunnan opasteet muutettiin perjantaina ajokaistojen yläpuolille. Yhtiön markkinointi- ja myyntipäällikön Marek Darkowskin mukaan merkinnät parannetaan ensi viikon alussa.

Rampissa oli pitkään vasemmanpuoleinen liikenne.
-Ajattelimme, että on pitkässä juoksussa parempi muuttaa liikenne oikeanpuoleiseksi, sanoo Darkowski.
Darkowski arvioi, että muutos helpottaa satunnaisesti kaupungissa pysäköiviä ja uskoo pysäköintipaikan vakioasiakkaiden tottuvan muutokseen. HäSa

Päivän lehti

19.1.2020