Kanta-Häme

Tavast Video Art esittelee hämeenlinnalaista videotaidetta

Mediataiteilija Juhani Koivumäki on yksi Tavast Video Art -tapahtuman taiteilijoista. Kuva: Juhani Salo, arkisto

Hämeenlinnan ensimmäinen Tavast Video Art -screening järjestetään Hämeenlinnassa keskiviikkona 19. joulukuuta.

Kumppanuustalossa järjestettävässä tapahtumassa nähdään videotaideteoksia hämeenlinnalaisilta Eira Enkvistiltä ja Sirpa Haapaojalta sekä hämeenlinnalaislähtöisiltä Tatu Heinämäeltä ja Juhani Koivumäeltä.

 

Tavast Video Art -tapahtumassa videotaiteilijat ovat paikalla.

Taiteilijoista Juhani Koivumäki on työskennellyt noin 18 vuotta mediataiteilijana. Aiheina hänellä ovat usein eettiset, uskonnolliset ja nautinnon tavoitteluun liittyvät kysymykset.

Helsingissä työskentelevän Koivumäen teoksia on esitelty useissa gallerioissa ja elokuvajuhlilla sekä kotimaassa että muualla maailmassa.

 

Eira Enkvist on Belgiassa taiteen maisteriksi opiskellut taiteilija.

Hän on työskennellyt residenssitaiteilijana Venäjällä ja Islannissa sekä ollut aktiivitoimija tamperelaisessa Rajataide ry:ssä että mukana Brysselin Filemon-elokuvajuhlien järjestäjätiimissä.

Enkvistin videotöiden pohjana ovat joko haastattelut tai maalaukselliset maisemat.

 

Sirpa Haapaoja on kuvataiteilija ja kulttuurituottaja, joka on työskennellyt sekä median ja taiteen parissa että monipuolisissa kulttuurin ja kulttuurihallinnon tehtävissä.

Visuaaliset taiteet, video ja media ovat hänen ominta osaamisaluettaan.

 

Tatu Heinämäki on kuvataiteen opiskelija, joka on opiskellut myös ulkomailla.

Hänen töitään on ollut esillä sekä Suomessa että ulkomailla. Paikalla on myös musiikin Heinämäen teokseen säveltänyt Pietari Kaasinen.

 

Tavast Video Art -tapahtuma on osa Varaslähtö lyhytelokuvapäivään -tapahtumaa, joka alkaa 19.12. Hämeenlinnan Kumppanuustalossa kello 17 Av-arkin lyhytelokuvakoosteella Rakkaus: teoria ja käytäntö.

Tilaisuus jatkuu kello 18 Tavast Video Art -tapahtumalla ja päättyy noin kello 19 alkavaan Tampereen lyhytelokuvajuhlien lyhytelokuvakoosteeseen

Tapahtuman järjestäjä Kino Tavast ry on saanut järjestelyihin Hämeenlinnan kaupungin minipilottitukea.

Paikalle Tavast Video Art -tapahtumaan pyydetään saapumaan sivuovesta kello 17.45–18 ja vastaavasti iltapäiväviiden ja iltaseitsemän näytöksiin myös varttia ennen esitystä.

Tapahtuma on pääsymaksuton ja avoin kaikille.