Kanta-Häme

Tavastia mielii energiakaivoja

Koulutuskeskus Tavastia mielii lämmittää tekeillä olevan sosiaali- ja terveysalan uudisrakennuksen maalämmöllä.

Tavastia hakee lupaa porata viisi 305 metriä syvää energiakaivoa ja vielä yhden varakaivon kampukselleen Hattelmalantien varteen.

Se tavoittelee energiatehokasta järjestelmää lämmitykseen ja jäähdytykseen.

Lisäksi energiakaivot toimisivat myös nykyaikaisena oppimisympäristönä Tavastian teknisten alojen opiskelijoille.

Hanke on kuitenkin vastatuulessa, koska kaivot porattaisiin erittäin merkittävälle pohjavesialueelle.

HS-Vesi muistuttaa lausunnossaan Etelä-Suomen aville, ettei Ahveniston pohjavesialueen vesimäärää pystytä korvaamaan millään, jos esiintymä sattuisi pilaantumaan.

Yhtiö pumppaa sieltä vettä Hämeenlinnan ohella myös Hattulaan, Akaaseen, Valkeakoskelle ja Lempäälään.

HS-Vesi ei puolla porausluvan myöntämistä. Myös kaupungin ympäristöosasto on samoilla linjoilla.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon päätösesityksessä todetaan, ettei luvan myöntäminen ole suositeltavaa, jos rakentamisen ja käytön riskittömyyttä ei pystytä varmistamaan. HÄSA