Kanta-Häme

Tavastian kampukselle nousee uusi asuinkortteli

Hämeenlinnan seudun opiskelija-asuntosäätiö rakennuttaa suurta rivitalotyyppistä asuinkorttelia Hämeenlinnan Kauratielle. Valtaosa huoneistoista on neljän hengen soluja, joihin voidaan asuttaa ammattioppilaitos Tavastian opiskelijoita.

Viiden rivitalon muodostamaan pihapiiriin tulee tilaa kaikkiaan noin 90 opiskelijalle. Soluasuntojen lisäksi alueelle valmistuu muutamia kaksioita ja tupakeittiöasuntoja, jotka jäävät opiskelija-asuntosäätiön vuokrattaviksi mm. perheasunnoiksi.

Tavastian opiskelija-asuntolat on tarkoitettu pääasiassa alaikäisille ammattiopiskelijoille, joiden ei ole mahdollista matkustaa päivittäin kotoa oppilaitokseen. Asuminen on opiskelijoille ilmaista.

– Lisääntyyhän tässä asumisväljyys, vaikka asunnot ovat soluja, koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajanen sanoo.

Tavastian nykyinen asuntola on entisessä Punaportin hotellissa, jossa joka huoneeseen on sijoitettu kaksi opiskelijaa.

Tilaa Kiipulan …opiskelijoille

Uusien opiskelija-asuntojen valmistuminen Hattelmalantien tuntumaan tekee tilaa Kiipulan ammattiopiston opiskelijoille. Muun muassa opiston sosiaali- ja terveysalan, puhdistuspalveluiden ja catering-alan opiskelijat muuttivat tänä syksynä Perttulan toimipaikasta Punaporttiin koulutuskuntayhtymä Tavastian vuokralaisiksi.

Kiipula on ammatillinen erityisoppilaitos, joka tarjoaa ammattikoulutusta muun muassa kehitysvammaisille ja erilaisista oppimisvaikeuksista kärsiville nuorille.

Heidän opetustiloikseen on kunnostettu Punaportin ensimmäinen kerros. Asunnot ovat kuitenkin vielä tämän talven Miemalassa Perttulan entisissä asunnoissa, jotka omistaa Senaatti-kiinteistöt.

Kevään ja kesän aikana Tavastia remontoi Punaportin toisen ja kolmannen kerroksen asuinhuoneet ja vuokraa ne Kiipulasäätiölle. Asuntolan kolmas kerros jää Tavastian opiskelijoiden käyttöön.

Punaportti kaipaa …kunnostusta

Rehtori Markku Aunola uskoo, että Punaportin kahden hengen huoneet soveltuvat hyvin Kiipulan opiskelijoiden asuinkäyttöön.

– Huoneisiin ei tarvitse tehdä muutoksia meidän opiskelijoidemme tarpeista. Esimerkiksi kosteat tilat ja keittiönurkkaukset kaipaavat kuitenkin jo saneerausta, sillä talo on 1980-luvulta, hän sanoo.

Aunolan mukaan opetus- ja asuintilojen sijoittaminen samaan taloon on hyvä juttu.

– Myös opetuskerrosta voidaan käyttää iltaisin vapaa-ajantoimintoihin kuten peleihin, tv:n katseluun ja liikuntaan, hän suunnittelee.

Kiipula sijoittaa Punaportille noin 70–80 asukasta.

Sekä HOPS:in uudet rivitaloasunnot että Punaportin remontti valmistuvat ensi syyslukukauden alkuun mennessä. (HäSa)