Kanta-Häme

Tavastilan parkkipaikan vuokrasopimusta jatketaan Hämeenlinnassa

Kauppakeskus Tavastilan parkkipaikalla ei enää ole lippuautomaattia, vaan käytössä on kiekkopysäköinti. Arkistokuva, Terho Aalto.

Kauppakeskus Tavastilan edessä olevan pysäköintialueen vuokrasopimusta jatketaan kahdella vuodella.

Hämeenlinnan kaupunki vuokrasi alueen Jenny ja Antti Wihurin rahastolle kolme vuotta sitten. Silloin solmittu vuokrasopimus päättyy lokakuun lopussa, mutta rahaston edustajat ovat ilmoittaneet, että rahasto on halukas jatkamaan alueen vuokraamista.

 

Neuvotteluissa on sovittu rahaston toiveen mukaisesti, että vuokra-aikaa pidennetään kahdella vuodella eli vuoden 2020 lokakuun loppuun. Vuokraksi on sovittu 45 000 euroa vuodessa eli sitä on korotettu 5 000 euroa nyt päättyvään sopimukseen verrattuna.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto omistaa Tavastilan liiketilat. Parkkipaikan vuokraaminen tuli ajankohtaiseksi, kun rahasto neuvotteli Lidlin tulosta kauppakeskukseen.

Lidl edellyttää, että sen asiakkailla on vapaa pysäköinti. Käytössä on nyt kiekkopysäköinti.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus käsittelee vuokrasopimuksen jatkamista kokouksessaan maanantaina.

 

Samoin esillä on Hämeensaarentien katualueen vuokraaminen Keskolle. Hämeensaarentien katualueelta on vuokrattu parkkipaikkoja Citymarketin asiakkaiden käyttöön.

Kesko on pyytänyt vuokrasopimuksen jatkamista, ja neuvottelujen perusteella kaupunginhallitukselle esitetään vuokra-ajan jatkamista vuoden 2020 loppuun asti. HÄSA