fbpx
Kanta-Häme

Tavoitteena kymmenen paikkaa

Näyteikkuna on täynnä lakikirjoja. Se ei ole kuulemma sattumaa.

Oman kampanjatoimiston perjantaina avanneet Kanta-Hämeen perussuomalaiset kertovat lähtevänsä kuntavaaleihin lakikirja edellä.

– Näyteikkunakin sen osoittaa, että lakeja täytyy kunnioittaa. Kaupungin pitää palata tärkeimpään tehtäväänsä ja se on kuntalaki, sanoo kevättalvella kokoomuksesta perussuomalaisiin loikannut valtuutettu Lulu Riikonen.

Valtuustokaverit Antero Niemelä ja Ismo Soukola nyökyttelevät vieressä.

– Meidän ei tarvitse kaivamalla kaivaa epäkohtia. Hämeenlinnalla on hirveästi velkaa ja silti rakennellaan parkkitaloja sun muita. Ei meillä ole varaa ottaa enää lisää lainaa, valtuutetut korostavat.

Ainoa Hämeessä

Perjantaina pääosassa oli uusi kampanjatoimisto, jonka puolueen ehdokkaat pystyttivät Hallituskatu 22:een talkoovoimin.

Toimisto on puolueen historian ensimmäinen koko Hämeen piirissä. Järjestösihteeri Jukka Kotimäki kertoo, ettei toimistoja ole valtakunnallisestikaan kuin muutamissa suurimmissa kaupungeissa.

Hämeenlinnassa ideasta ja sen toteutuksesta vastasi kunnallisvaaliehdokas Kari Ilkkala, joka tarttui kiinni tilaisuuteen heti, kun sopiva tila sattui kohdalle.

– Tämä sijaitsi ylivoimaisesti parhaalla paikalla keskustassa. Soitin pari nopeaa puhelua omalla riskillä ja paikka oli meidän, Ilkkala kertoo.

Kampanjatoimiston kuluihin ei ole käytetty puolueen rahaa, vaan kuntavaaleissa mukana olevat ehdokkaat rahoittavat kustannukset tasapuolisesti omista varoistaan.

– Kalusteetkin on kerätty kirpputoreilta ja autotalleista, Riikonen lisää.

Koossa 20 ehdokasta

Perussuomalaiset tavoittelee syksyllä kymmentä paikkaa Hämeenlinnan valtuustoon.

– Ainakin. Saa tulla enemmänkin, toteaa kunnallisvaaliehdokas Katriina Ahtiainen.

Tällä hetkellä Hämeenlinnasta on koossa yli 20 ehdokasta. Heidän joukossaan on kesällä 18 vuotta täyttävä Janne Liukkonen, joka kertoo kiinnostuksen politiikkaan heränneen yhteiskuntaopin tunnilla.

– Kävin läpi kaikki puolueet ja perussuomalaiset oli monessa asiassa lähimpänä omia kantojani. Tavoitteeni on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Kaikki alkaa ruohonjuuritasolta, mutta pitkällä tähtäimellä tähyän eduskuntaan, Liukkonen kertoo. (HäSa)

Menot