Kanta-Häme Hämeenlinna

Teatterilla uusi johtaja – Ekonomi Pasi Ruohonen tietää, ettei kahdessa vuodessa ehdi saada valmista rakennemuutosta

Henkilökunta tapasi uuden johtajan torstaina ennen teatterin hallituksen kokousta ja pääsi tenttaamaan häntä. Katariina Kuisma-Syrjä ja Lotta Huitti näytelmässä Kuin ensimmäistä päivää. Arkistokuva. Kuva: Tapio Aulu
Henkilökunta tapasi uuden johtajan torstaina ennen teatterin hallituksen kokousta ja pääsi tenttaamaan häntä. Katariina Kuisma-Syrjä ja Lotta Huitti näytelmässä Kuin ensimmäistä päivää. Arkistokuva. Kuva: Tapio Aulu

Turkulainen Pasi Ruohonen vakuutti Hämeenlinnan teatterin hallituksen monipuolisella johtajakokemuksellaan. Ruohonen aloittaa teatterin toimitusjohtajana 16.9.

Millaista johtajakokemusta Ruohosella on, teatterin hallituksen puheenjohtaja Irja Appelroth?

– Hän on toiminut nimenomaan hyvin erilaisissa yrityksissä muutostehtävissä.

Kävikö Ruohonen psykologisissa testeissä?

– Ei käynyt. Emme kokeneet sitä tarpeelliseksi.

Työehtosopimuksen mukaan toimitusjohtajan valinnassa pitää kuulla henkilökuntaa. Onko henkilökuntaa kuultu?

– Ennen torstain hallituksen kokousta ja päätöstä esittelimme Ruohosen henkilökunnalle, ja he saivat esittää kysymyksiä.

Mikä Ruohosen osaamisessa vakuutti teidät?

– Entiset tekemiset ja vahva talousosaaminen ja liiketoimintatuntemus sekä myynnin ja markkinoinnin osaaminen.

Onko hänellä kokemusta taiteellisen laitoksen johtamisesta?

– Ei ole, mutta hän on ahkera teatterissa kävijä.

“Kuuleminen tärkeää”

Pasi Ruohosen viimeisin työpaikka on perheyrityksessä. Ruohonen kertoo jo tutustuneensa Matti Apusen tekemään rakenneselvitykseen. Hallitus on myös esitellyt taloa ja sen toimintaa.

– Tärkeintä on nyt tutustua henkilökuntaan ja eri sidosryhmiin. Olen ollut koko työurani esimiestehtävissä, ja avoimuus, henkilökunnan kuuleminen sekä sitouttaminen yhteiseen tekemiseen on tärkeää.

Teatterin hallitus valitsi toimitusjohtajan kahdeksi vuodeksi kahden vuoden optiolla. Ruohonen sanoo, ettei rakennemuutosta saada välttämättä kahdessa vuodessa valmiiksi.

– Uskon, että saamme uuden suunnan ja organisaatiorakenteen, miltä pohjalta matkaa voidaan jatkaa.

Tuotantotalo

Hämeenlinnan teatterista muodostetaan tuotantotalo, joka käsittää omaa tuotantoa, ostettuja produktioita ja esitys- ja näyttelijävaihtoa muiden teattereiden kanssa. Tarkoitus on lisätä myös yhteistyötä muiden hämeenlinnalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa.

 

Muutosjohtaja

Keväällä teatteri muutti teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalon pestin määräaikaiseksi ja päättymään tämän vuoden loppuun.

Toukokuussa teatterin hallitus tilasi Matti Apusen tekemään rakenneselvityksen.

Yhdeksästä vaihtoehdosta teatterin hallitus valitsi kesällä tuotantotalomallin ja ryhtyi etsimään uutta muutosjohtajaa kahden vuoden määräaikaiseen tehtävään. Toimikaudella on kahden vuoden lisäoptio.

Muutosjohtajan lisäksi teatteri etsii taiteellisen johtajan.

Uuden johtajan tehtävä on teatterin rakennemuutoksen johtaminen.

Teatterista muodostetaan tuotantotalo.

Uusi johtaja aloittaa 16.9.

Uusi pomo

Pasi Ruohonen.

50-vuotias turkulainen.

Kauppatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta.

Työskennellyt erilaisissa johtotehtävissä.

Avovaimo, kaksi aikuista lasta.