Kanta-Häme

Teatterista onnelliseksi varastomieheksi

Martti Töttölä sai kenkää Hämeenlinnan teatterista maaliskuussa 2014. Takana oli kolmenkymmenen vuoden ura teatterissa.

Puoli vuotta Töttölä mietti, mitä tekisi ja etsi töitä.

TE-keskuksessa nostettiin kädet pystyyn: 57-vuotiaalle ohjaajalle ja teatterin näyttämömiehelle ei ollut tarjota alan töitä.

Aivan turhaa asioiminen TE-keskuksessa ei kuitenkaan ollut. Kun Töttölä kertoi etsivänsä aktiivisesti työpaikkaa ja löytäneensä yhden potentiaalisen paikan, TE-keskuksesta vinkattiin, että erilaisia tukia on tarjolla palkkaukseen. Esimerkiksi tuolloin yli 55-vuotiaan työttömän palkkaukseen yrityksen oli mahdollista saada palkkatukea tonni kuussa. Enää vastaavaa tukea ei ole vaan suurin osa tuista on harkinnanvaraisia ja riippuu työttömyyden pituudesta.

– Oli ihan eri asia hakea työtä, kun pystyi sanomaan, että saatte tonnin kuussa palkkaamiskuluihini, Töttölä kertoo.

Töttölän kaveri oli vinkannut, että rakennustoimisto Taitoneliössä tarvittaisiin logistiikan osaajaa.

Töttölä tarttui vihjeeseen ja käveli toimistoon sisään ja tarjosi apuaan.

– Työnantajan pitää olla tyhmä, jos ei tarjoa töitä yli 55-vuotiaalle, kun saa siihen vielä tukea. Tätä ei moni tunnu tietävän.

Kaikkiaan yritys sai Töttölän palkkaamiseen tukea 10 kuukautta. Ehtona oli, että työnantaja maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Nyt Töttölällä on vakituinen työsopimus. Ensin hän teki Taitoneliössä kolme pätkäsopimusta.

Käytännössä Töttölä tekee varastomiehen työtä ja on laittanut firman logistiikan kuntoon.

– Olihan tässä iso homma opetella kaikki, mutta samalla tein itseni tarpeelliseksi. Paras palaute oli yhdeltä timpurilta, joka sanoi, että olen parasta, mitä firmalle on tapahtunut.

Nykyisen hallituksen puolen vuoden työkokeiluehdotukselle Töttölä nauraa.

– En voi hyväksyä työkokeiluja. Ne ovat vain tapa hyödyntää ilmaista työvoimaa. Jos firma aikoo puolen vuoden kuluttua palkata työntekijän, pitää työnantajalla olla työkokeilun aikanakin varaa maksaa palkkaa. Muuten kyse on hyväksikäytöstä.

Töttölä pyöritti pitkään Hämeenlinnan kesäteatteria. Toissa kesä oli viimeinen kesäteatterissa.

– Joka kesä nuoria tulvi hakemaan töitä ja moni olisi tullut vaikka ilmaiseksi. Olen sitä mieltä, että työntekijälle maksetaan aina palkka. Silloin työ on kaikille mielekästä.

Töttölä vaihtoi alaa teatterista varastomieheksi. Hän sanoo tekevänsä mielekästä työtä, vaikka ei enää pääsekään ”luomaan”.

Luomista hän saa tehdä tavallaan paikallispolitiikassa. Viimeiset viisitoista vuotta on kulunut vihreiden riveissä valtuustossa.

Töttölä tulikin rakennusalalle ”kulttuurikuplasta vihreänä suvakkina”.

– Kyllä oma kuplani paukahti laakista. On tehnyt hyvää nähdä eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja perustella omia näkemyksiään. Lisäksi täällä arvostetaan hyvää työtä, eikä sitä millainen arvomaailma jokaisella työntekijällä on.

– Olen onnellinen. Ei minulla ole mitään negatiivista sanottavaa.

Puolen vuoden työttömyysjaksoa Töttölä kuvailee karmeaksi.

– Tappelin mummojen kanssa Citymarketin peliautomaattivuoroista. Erilaisista palveluista ja tuista pitäisi kertoa työtä etsiville ihmisille, ettei ajaudu ihan harhateille.

Töttölä ei ihmettelekään jos työttömyys tai pitkä sairausloma syöksee ihmisen raiteiltaan.

– Ihmisellä pitää olla tekemistä. Sen vuoksi verkostot ovat äärimmäisen tärkeitä. En usko, että kukaan työllistyy TE-keskuksen avulla vaan kavereiden ja tuttavien tuella ja avulla. Sen vuoksi verkostoista pitää pitää huolta. HÄSA