Kanta-Häme

Teemu Selänteen toteutumaton elämä

Espoolainen Teemu Selänne parkkeeraa Skoda-farmariautonsa Matinkylässä sijaitsevan rivitaloyhtiön parkkipaikalle. Taas on yksi työpäivä pulkassa.

Kuten niin moni muukin 44-vuotias espoolainen perheenisä, Teemu on myynnin ammattilainen. Hän myy mustevärikasetteja Etelä-Suomen alueella. Käyntikortissa lukee Teemu Selänne, piirimyyjä.

Hänen taustansa on kuitenkin poikkeava. Nuorena Teemu oli Suomen lupaavin jääkiekkoilija, mutta 19. lokakuuta 1989 elämä pysähtyi. Jokereissa tuolloin pelannut Teemu loukkaantui vakavasti liigaottelussa JyP HT:ta vastaan. Pohje- ja sääriluut menivät poikki. Pelaajaura loppui siihen. Jalkaa ei saatu enää pelikuntoon.

Teemu oli laskenut koko elämänsä jääkiekon varaan. Merkanttiopinnotkin olivat jääneet kesken.

Loukkaantumisen jälkeen Teemu oli vajaan vuoden sairauslomalla ja mietti tulevaisuuttaan. Mitä nyt?

Teemu oli ollut nuoresta asti yliaktiivinen, ja hänelle oli selvää, että tavallinen toimistotyö ei olisi häntä varten. Teemu ei malttaisi pysyä paikoillaan.

Hän päätti hakea palomieheksi ja ilmoittautui palo-opiston pääsykokeisiin. Tai tarkalleen ottaen kaksoisveli Paavohan ne hakupaperit täytti ja hankki tarvittavat liitteet, Teemun pyynnöstä.

Kävi kuitenkin niin, että Teemu myöhästyi kolme tuntia pääsykokeista.

Seuraavana vuonna Teemu myöhästyi vain puoli tuntia. Teemu puhui pääsykokeiden valvojan ympäri ja onnistui pääsemään vielä mukaan. Teemu teki pääsykokeiden fyysisissä testeissä parhaat tulokset, vaikka laahasi loukkaantumisen jäljiltä edelleen vasenta jalkaansa. Kirjallisissa kokeissa hän sai vähän apua vieruskaverilta ja läpäisi nekin.

Niin Teemusta tuli palomies. Se tuntui unelmatyöltä: sai ajaa ylinopeutta ja valtio maksoi bensat.

Hälytystilanteet koituivat kuitenkin Teemun ongelmaksi. Usein kävi niin, että muu palokunta oli jo lähtenyt sammutuspaikalle, mutta yksi auto odotti vielä Teemua. Hän oli jäänyt taas käytävällä siivoojan, talkkarin, kanslistin tai jonkun muun kanssa suustaan kiinni.

Teemu tajusi, ettei palomiehen ura ollutkaan häntä varten.

Nuoresta asti Teemu oli sosiaalinen lahjakkuus. Minne tahansa hän meni, pian kaikki tykkäsivät hänestä. Nuoret, vanhat, miehet, naiset. Jopa kotieläimet aistivat Teemun sympaattisuuden. Missä vain Teemu kyläili, aina talon kissa hyppäsi Teemun syliin tai koira tuli jalkojen juureen makaamaan.

Mihin ammattiin noin aseistariisuva mies voisi soveltua?

Myyntihommiin.

Myyjä myy ensin itsensä ja vasta sitten voi alkaa itse tuotteen myynti.

Aluksi Teemu myi puhelinliittymiä, mutta pääsi pian automyyjäksi. Työssä yhdistyi kaksi Teemun rakastamaa asiaa: sai olla tekemisissä ihmisten ja autojen kanssa.

Asiakastyytyväisyys oli erinomainen.

– Olipas ihan hel-ve-tin mukava myyjä, Teemun pokat ajattelivat jälkeenpäin.

Liikkeen omistajaporraskin ihastui Teemuun, mutta yksi pieni asiaosaamiseen liittyvä puute Teemulla oli: hän maksoi vaihtoautoista yleensä vähän liikaa. Häneltä puuttui neuvotteluissa vaadittava kovuus. Teemu halusi olla reilu, ja se söi liikkeen katetta.

1990-luvun laman loppuaikoina Teemu jäi työttömäksi.

Sen jälkeen alkoi sekalainen jakso, jolloin Teemun työpaikat vaihtuivat. Hän myi veneitä, perävaunuja, kännyköitä, liikelahjoja yrityksille, ilmoitustilaa jääkiekkoseura Jokerien kausiohjelmiin ja kodinkoneita ennen kuin pääsi töihin nykyisen työantajansa palvelukseen kauppaamaan laser- ja mustevärikasetteja.

1990-luvulla Teemu teki kesäisin osa-aikaisesti töitä maineikkaan Kaivohuone-ravintolan portsarina.

Hän oli asiakaspalvelijana luonnonlahjakkuus, ja Teemusta kehittyikin paikan epävirallinen käyntikortti. Monien naisasiakkaiden pulssi nousi, kun he vaihtoivat ravintolan ovella muutamat pakolliset sanat vilkkusilmäisen eteisvahtimestarin kanssa.

Jotkut olivat tietävinään, että Teemu junaili portsarin työnsä lomassa vauhdikkaita jatkoja kavereidensa muskeliveneille, joille itsekin aina suuntasi työvuoron päätyttyä.

Lapsesta asti Teemu oli tyyppi, josta näki, että tuo poika on vielä joskus jossain asiassa paras. Jääkiekko-onnettomuuden jälkeen Teemu purki loputonta energiaansa moottoriurheiluun.

Hän kokeili siipiään rallikuskina, mutta taidot ja rahat eivät riittäneet huipulle asti. Lyhyen aikaa Teemu kiersi rallin MM-sarjaa Harri Rovanperän kartanlukijana, mutta tajusi nopeasti, että hän ei halua olla se, joka kulkee vain kyydissä. Yhden ennätyksen Selänne teki: hän puhui Jyväskylän rallin järjestäjiltä enemmän VIP-passeja kavereilleen kuin kukaan muu MM-rallin historiassa.

Teemu kilpaili hetken aikaa jokamiesluokan eli jokkiksen SM-osakilpailuissa, kunnes vihdoin löytyi Teemun laji: vesijetit. Hänestä tuli Suomen mestari.

Teemu oli lapsesta asti liikkunut paljon merellä, ja nyt hän pystyi yhdistämään moottoriurheilun sekä vesielementin.

Hän kiersi kansainvälisiäkin kisoja, ja yhdessä Dubain-osakilpailussa hän tutustui paikalliseen sheikkiin. Tämä tykästyi valloittavaan suomalalaiseen ja pestasi Teemun vuodeksi poikansa vesijet-opettajaksi. Se oli hyvä vuosi.

Teemu rakasti lämpöä, ja sheikin maksaman ruhtinaallisen palkan ansiosta hän pystyi toteuttamaan yhden lapsuutensa haaveen, ostamaan avomallisen urheiluauton.

2000-luvulla Teemu oli kaksi vuotta Suomen alamäkiluistelumaajoukkueen joukkueenjohtaja. Urheilua ja biletystä yhdistelevä Red Bull -maailma oli kuin luotu Teemulle. Hän nautti joka hetkestä.

Teemu oli alkanut seurustella ennen loukkaantumistaan helsinkiläisen Sirpan kanssa. 90-luvun vauhdikkaissa pyörteissä Sirpa putosi välillä pois kyydistä, mutta he palasivat myöhemmin yhteen ja perustivat perheen. Heillä on neljä lasta ja tasakattoinen 1970-luvulla rakennettu rivitalonpätkä Espoon Matinkylässä.

Asunnon sisustus on hyvin tavallinen, jopa vaatimaton, mutta Teemun takapihalla on Matinkylän isoin kaasugrilli. Kun Teemu sytyttää kolmen kaasupullon Weberinsä, koko Matinkylän taivaanranta loimottaa. Kerran palokuntakin tuli paikalle, mutta nykyään naapuritkin tietävät kuumuutta väreilevästä ilmasta, että Teemu se siellä taas grillaa kokolihapihvejä.

Taloyhtiössä on 12 autotallia, joista Teemu on lunastanut itselleen neljä. Niissä hän säilyttää vesijettejään, mönkijöitään, kesäkäytössä olevaa avoautoaan, valtavaa määrää erilaisia urheiluvälineitään. Yhdessä autotallissa on biljardipöytä.

Julkisuudessa Teemu ei ole varsinaisesti ikinä ollut, mutta seurapiireissä ollaan tietävinään, että 1990-luvulla Seiskan otsikoima ”Janina Frostell tapailee espoolaista liikemiestä” viittasi Teemuun.

Elämä kohteli Teemua sittenkin hyvin. Edes ajoittaiset paino-ongelmat ja kakkostyypin diabetes – Teemulla on edelleen kilpaurheilijan ruokahalu – eivät lannista valoisaa perheenisää.

Mutta miten kävi Jokereille, jonka ykköstähti hän oli jo 19-vuotiaana ennen loukkaantumistaan?

Vuonna 1989 Jokerien ympärillä oli orastavaa buumia, mutta pian Teemun loukkaantumisen jälkeen hype hiipui. Jokerit menestyi hetkellisesti kaukalon puolella, mutta talous sakkasi. Narrileiri ei onnistunut saamaan kansaa puolelleen. Vetovoimainen keulakuva puuttui.

Jääkiekon parissa piipahtanut yksinpurjehtija Harry Harkimo jätti Jokerit tajuttuaan realiteetit. Harkimon visioima areena Pasilaankin jäi toteutumatta. Rahoittajia oli mahdoton saada innostumaan HIFK:n pikkuveljestä.

Jokerit pelaa kotiottelunsa Helsingin vanhassa jäähallissa ja kamppailee SM-liigan keskikastissa Saimaan Pallon ja muiden maakuntaseurojen kanssa.

Teemu on usein asiakkaidensa kanssa aitiossa katsomassa otteluita pastellinvärinen Tommy Hilfiger -neulepaita päällä, kuten muutkin myyntimiehet. (LM–HäSa)