Kanta-Häme

Teemusta ei tule sukellusvenettä

Hämeenlinnalaiset ovat huolestuneet ravintolalaiva Teemun kohtalosta. Paattihan ui tällä viikolla niin syvällä, että alaikkunat olivat osin veden pinnan alapuolella. Monet pohtivat, onko Teemusta tulossa sukellusvene.

Laivat omistaa nykyään Seagullsit oy. Yhtiöstä vakuutetaan, että Teemun tilanne on hallinnassa ja siitä on neuvoteltu paikallisen palomestarin kanssa.

Laivasta on pitkin talvea pumpattu pois sen kannelta keräyssäiliöön kertyviä sulamisvesiä. Joku ulkopuolinen on kuitenkin käynyt tempaamassa sähköt pois. Siksi Teemu upposi niin syvälle kuin se matalassa rannassa voi upota.

– Teemussa ei ole öljyä eikä sieltä muutenkaan pääse vuotamaan vettä kummempaa Vanajaveteen, vakuuttaa Juha Kivimurto Seagullsit-yhtiöstä. 

Nyt aikaisempaa järeämpi pumppu tyhjentää laivaa.

Sopimus puuttuu
Kysymykseen siitä, koska laivaravintolat avautuvat yleisölle, ei vielä saa vastausta. Siitä kuulemma tiedotetaan, kun tiedotettavaa on.

Lupatarkastaja Miia Metsäalho kaupungin yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalveluista kertoo, että yhtiö on pyytänyt huomattavaa alennusta laivapaikoista perittäviin vuokriin. 

– Kaupunki on suostunut alentamaan vuokraa, mutta ei siinä määrin kuin Kivimurto on esittänyt. Lähettämääni vastaehdotukseen ei ole saatu vastausta, joten vuokrasopimuksia ei ole laivojen osalta laadittu.

Koska laivojen sijoituspaikasta ei ole voimassa olevaa sopimusta, omistajalle lähdössä huomautus lähiaikoina. 

Teemu ja Tyyne olivat omistajanvaihdoksen jälkeen kiinni koko viime kesän. Se kummastutti kaupunkilaisia kovasti. HäSa