Kanta-Häme

Tehdäänkö valtiorahoitteista teatteria rakkaudesta lajiin vai rahan takia?

Hämeenlinnan teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo ja Riihimäen teatterin johtaja Matti Numminen istuvat pöydän ääressä vastatusten.

Hämeenlinnan teatterin aulassa on hiljaista. Kevätkausi on päättynyt, ja aulan ravintola on sulkenut ovensa. On hyvä aika pohtia suuria kysymyksiä.

 

– En oikein pysty tuota viihde-termiä sulattamaan, toteaa Matti Numminen heti alkuunsa.

– Se, mistä me oikeasti tässä puhumme, ei ole taide ja viihde, vaan markkinaehtoisuus ja taiteen itsenäisyys, hän sanoo.

Numminen perustelee tätä viihteen epämääräisyydellä. Se, mitä itse kukin kokee viihdyttävänä, on hyvin subjektiivista. Kaikkia eivät viihdytä samat asiat.

– Kyllä taiteessa voi olla viihdyttäviä sisältöjä, ja toisaalta merkittäviä aiheita voi käsitellä viihteen kautta.

 

Puhutaan sitten viihteen sijaan markkinaehtoisuudesta. Millä tavalla se näkyy teatterissa?

Sekä Sinisalo että Numminen myöntävät, että syksyisin teattereissa niin sanotusti taotaan rahaa.

Tai ainakin yritetään takoa. Syyskauden esityksistä tulee suuremmat tuotot kuin kevätkaudelta, ja tämä otetaan huomioon myös ohjelmistoa suunnitellessa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita silkkaa markkinaehtoisuutta.

– Kyllä varmasti jokainen teatteri pyrkii siihen, että taide on se pääasia. Ainakin toivottavasti, Sinisalo toteaa.

Hän nostaa esiin valtiorahoitteisen teatterin lakisääteisen tehtävän. Sen pitää tarjota sisältöä kaikille.

– Täältä pitää löytyä se tiukka taidevetoinen juttu. Täältä pitää löytyä teatteria lapsille. Täältä pitää löytyä ihan pään tyhjennys esitys niille, jotka haluavat tulla rentoutumaan, ja myös sellainen yllättävä vaihtoehto. Ja yllättävän usein ne ovat kaikki samassa paketissa.

 

On luonnollista, että teatterin toivotaan tuottavan rahaa. Suomi on pullollaan isoja saleja, jotka pitää täyttää, jotta on rahaa, jolla pyörittää toimintaa edelleen.

On kuitenkin eri asia, miten rahaa tavoitellaan. Numminen huomauttaa, että kevyt sisältö ei automaattisesti tarkoita tuottavuutta.

– Ihan yhtä lailla viihteellä voidaan mennä metsään kuin sillä taiteellisella sisällöllä.

Kaikille tämä ei kuitenkaan ole selviö. Nummisen mukaan Suomessakin on teattereita, joissa mennään markkinat edellä.

– Olen myös kuullut, että taiteellisia ratkaisuja on jätetty tekemättä siksi, että ne eivät myy.

 

Varmaa hittiä ei siis ole olemassa.

Sinisalo kuitenkin lisää, että voi olla elementtejä, joista hitit yleensä rakentuvat. Näihin kuuluvat tunnetut tekijät, etenkin näyttelijät, ja myös teatterin tai esityksen onnistunut markkinointi.

Nummisen mukaan esimerkiksi Turun kaupunginteatteri on onnistunut tässä.

Sinisalo nostaa esiin myös viime kesänä Hämeenkyrössä esitetyn Sillanpää-oopperan, jonka suosio oli niin suuri, että sen esityksiä jatketaan tänäkin kesänä.

– Kuka olisi uskonut, että viime kesän puhutuin taide-elämys koetaan Hämeenkyrössä koulun viereisellä nurmikkoisella rinteellä.

– Jollain tavallahan se rakentuu tällaisen taitavan viestinnän ja sen synnyttämien ilmiöiden ympärille. Että yhtäkkiä onkin kova juttu, että käyt katsomassa Hämeenkyrössä oopperaa, Numminen lisää.

 

Yhdestä asiasta Sinisalo ja Numminen ovat järkähtämättömän samaa mieltä. Taiteelle pitää olla sija rakenteiden sisällä eli siellä, missä myös valtionrahoitusta saavat teatterit toimivat.

– On aika kurjaa ajatella, että taide on pelkästään vapaan kentän asia, koska silloin voidaan vetää yhtäläismerkit taiteen ja kutsumuksen välille, Numminen sanoo.

Sinisalo nyökyttelee vieressä. Kutsumus ei tuo leipää taiteilijan pöytään, vaan taiteesta pitää saada korvaus yhtä lailla kuin muustakin työstä. HÄSA

Korjattu 13.6.: Niskavuori-oopperan nimi Sillanpää-oopperaksi.

 

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic