Kanta-Häme

Teknologia on ajan peili

Hämeenlinnan Taidemuseon katossa juoksee sinisiä pyykkinaruja. Vanhoilta kelanauhureilta kuuluu ääntä, jonka lähde on imuri.

Huseeraaja on taiteilija Mika Taanila.

– En ole hirveä siivouksen ystävä, hän nauraa.

– Rutiininomainen viikkosiivous alkoi kuitenkin kuulostaa mielenkiintoiselta musiikilta, hän kertoo.

Musiikiksi työstettyjä arkisia ääniä sisältävä ääni-installaatio Puhdistusnauhat on toinen Ars Fennica -voittajan tänään Hämeenlinnassa avautuvan, Muistikatkoksi nimetyn palkintonäyttelyn ihka uusista teoksista.

Toinen ennennäkemätön on Viimeinen käyttöpäivä, marsipaanista muovailtu Olkiluoto 3:n pienoismalli, joka on vuosien saatossa vähän lättääntynyt.

– Tämä on niin sanottu ready made -teos. Areva jakoi näitä liikelahjoiksi, kun OL3-projekti käynnistyi vuonna 2004. Visuaalisesti tämä sulanut reaktorikupu on kiinnostava metafora.

Ars Fennica -voittonäyttely eroaa Taanilan muista näyttelyistä siten, että tästä tuli luontevasti läpileikkaus hänen urastaan.

Lohrmann-rakennuksen yläkerrassa on esillä yksitoista teosta, joista yhdeksän on taiteilijan vanhempaa tuotantoa. Eniten tilaa vaatii Olkiluoto 3 -videoinstallaatio Suomen sähköisin kunta.

– Tykkään siitä, että saan tehdä näyttelyni tähän hienoon avoimeen tilaan, tilan ehdoilla. Katsoja kuulee ja näkee samaan aikaan monta teosta, Taanila sanoo.

– Niitä voi katsoa itsenäisinä yksi kerrallaan tai laajempana kokonaisuutena. Jokainen tapa katsoa on oikea.

Näyttely käsittää filmiä, videota, ääntä, kuvaa, paperia – ja marsipaania. Enimmäkseen teokset ovat luuppeja, jotka loputtuaan alkavat uudelleen. Pisin on 15 minuuttia kestävä Suomen sähköisin kunta.

Näyttelyn teoksia yhdistävät muistaminen ja muistot.

– Miten hauras ja lyhyt ihmisen muisti on, Taanila tarkentaa.

Tätä kuvaavat muun muassa käytetyt tekniikat ja teknologiset apuvälineet, kuten avokelanauhat.

– Olen itse kasvanut aikuiseksi magneettinauhojen kanssa. Ne hapertuvat, haurastuvat ja venyvät eli informaatio ei ole kovin luotettavaa. Muistikin usein toimii näin.

Teknologia merkitsee Taanilalle sekä ajankuvaa että inhimillisten pyrkimysten ja haavoittuvaisuuden vertauskuvaa.

Toinen merkittävä rooli Taanilan teoksissa on äänellä. Lohrmannin yläkerta muun muassa hurisee ja naksuu.

– Olen tottunut ajattelemaan äänen kautta. Olen myös tehnyt yhteistyötä muusikoiden kanssa, ja silloin tällöin teen musiikkia itsekin.

Keväällä 50 vuotta täyttäneen Mika Taanilan taiteellinen ajattelu käynnistyi 14–15-vuotiaana. Punkrock tuli ja kolautti, ja Taanila päätyi paitsi tekemään musiikkia, myös julkaisemaan omia ja muiden kasetteja.

– Tarve tehdä lähti sieltä. Rouhea tee se itse -meininki on aina ollut minun juttuni.

Taanila päätyi opiskelemaan elokuvaa. Vasta myöhemmin mukaan tuli kuvataide.

Tunnetuin Hämeenlinnassa esillä olevista töistä lienee Suomen sähköisin kunta. Etenkin ulkomailla sen on usein nähty kritisoivan ydinvoimaa.

– On kuitenkin joukko ihmisiä, joille se näyttäytyy ydinvoimaa propagoivana filminä, Taanila hymähtää.

– Tässä on taiteen hienous: kauneus on katsojan silmässä. Jokainen mielipide on oikeutettu.

Taiteilijalle ydinvoima edustaa teknologista utopiaa.

– Se herättää hirveän paljon tunteita ja peilaa poliittisia arvovalintoja ja moraalia. Siitä johtuu teoksen ihmistä isompi mittakaava, hän esittelee.

Yksi äänistä on hiljaisuus. Teoksissa My Silence (2013) ja My Silence (2015) hän on ottanut käsittelyynsä 1980-luvun hittielokuvan Ilta Andrén kanssa.

Ensimmäisessä hän on leikannut puheeseen perustuvasta elokuvasta kaiken puheen pois. Toisessa hän on saksinut käsikirjoituksesta repliikit ja paperoinut lopputuloksella seinän.

– Jäljellä ovat hiljaisuus ja tuijottelut. Se oli hauska duuni, systemaattinen yhden idean duuni. Kahden tunnin elokuvasta jäi 13 minuuttia.

Mustavalkoisia elokuvia -sarja lienee sekä näyttelyn väkivaltaisin että riemukkain teos. Kun Taanilan piti luopua osasta VHS-nauhojaan, hän tuhosi kasetit tavalla, joka liittyi nauhalla olevaan elokuvaan. Sitten hän kuvasi tuhottujen kasettien palaset.

– Esimerkiksi Kahdeksan surmanluotia ammuin mäsäksi ampumaradalla. Yhden päälle ajoin autolla ja toisen poltin. Teen enimmäkseen istumatyötä, joten tuhoaminen oli virkistävää, hän nauraa. HäSa

Mika Taanila: Muistikatko. Ars Fennica -palkintonäyttely Hämeenlinnan Taidemuseossa 30.10.2015–6.3.2016.