Kanta-Häme

Teknologiateollisuus vaatii hallitukselta pikimmiten uutta tukipakettia

Arkistokuva SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalta. Kuva: Juhani Salo
Arkistokuva SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalta. Kuva: Juhani Salo

Teknologiateollisuus vaatii hallitukselta, että se valmistelisi pikimmiten uuden tukipaketin, josta myös teollisuuden pk-yritykset voivat saada apua.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtajan Jaakko Hirvolan mukaan alkukesästä päätetyn kustannustuen kriteerit ovat sellaiset, että kriisin silmään myöhemmin joutuvat vientiyritykset eivät voi sitä saada.

– Elinkelpoisia viennin pk-yrityksiä ei saa jättää pulaan. Jos niiden annetaan mennä, Suomella ei ole toivoa talouden noususta ja työllisyyden kohentumisesta, Hirvola painottaa.

Jopa 85 prosenttia teknologiayrityksistä ilmoittaa, että heikko kysyntä vaikeuttaa yrityksen toimintaa. Kesäkuun lopussa lähes 50  000 henkilöä oli teknologiateollisuudessa lomautusten piirissä. Teollisuusyrityksistä jo noin kolmannes on joutunut tai joutuu irtisanomaan henkilöstöään.

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic