Kanta-Häme

Teräsputkiyhtiö muuttaa Tervakoskelle

Tervakoskelle muuttaa ensi vuonna uusi yritys, sillä Janakkalan teollisuusalueet oy JTA rakennuttaa uudet vuokratoimitilat Suomen putkilaser oy:lle.

Tilat rakennetaan Koivusillantielle, ja urakoitsijana toimii Linnasteel oy Hämeenkoskelta. Hallista tulee noin 1 700 neliön kokoineen, ja rakentamisen kustannusarvio on noin 2,1 miljoonaa euroa.

Rakennustyöt alkavat heinä-elokuussa, ja hallin on määrä valmistua ensi keväänä.

– Janakkalan JTA:ssa oli hyvin yrittäjäystävällinen tapa toimia, kaikki tuntui natsaavan yhteen heti alusta. Halli tehdään meille avaimet käteen -periaatteella, kiittelee Suomen putkilaser oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Janne Niemi.

Niemi kertoo perustaneensa yrityksen vuonna 2005. Yrityksen pääpaikka on Riihimäellä, mutta sillä on toimintaa myös Sastamalassa.

Kun Tervakosken halli valmistuu, yritys muuttaa pois Riihimäeltä. Niemi kertoo kysyneensä tiloja myös Riihimäeltä, mutta sieltä hän ei saanut vastaavaa tarjousta.

Suomen putkilaser työllistää 20 henkeä, joista 13 Riihimäellä. Nämä Riihimäen-työntekijät muuttavat siis ensi vuonna Tervakoskelle. Niemen mukaan joidenkin työmatkat jopa lyhenevät, sillä osa työntekijöistä asuu Tervakoskella ja Lopella.

– Tarkoitus on, että tulevaisuudessa voisimme laajentaa toimintaamme ja työllistää nykyistä enemmän, Niemi sanoo.

Yritys tarvitsee uuden hallin, koska se on uusimassa tuotantokalustoaan. Uuden sukupolven kone ei mahtuisi nykyisiin tiloihin. Uusi putkilaserlaitteisto tulee maksamaan yritykselle yli miljoona euroa.

Ainakaan tässä vaiheessa yritys ei suunnittele hankkivansa tulevia tiloja omistukseensa. Myös Riihimäellä yritys toimii vuokratiloissa.

Suomen putkilaser valmistaa teräsputkea, jota käytetään erilaisissa kalusteissa, muun muassa sairaalakalusteissa. Niin ikään sitä käytetään rakennusteollisuudessa ja maatalouskoneissa.

– Meillä ei ole vientiä ulkomaille, mutta monilla asiakkaillamme kyllä on, Niemi kertoo. HäSa

Päivän lehti

1.6.2020