Kanta-Häme

Terasseilla valmistaudutaan fanitulvaan

Pop up -terasseja Kantolan tapahtumapuiston läheisyyteen on aukeamassa 5–10 kappaletta. Monilla alueen yrittäjällä on mukana ravintola-alan ammattilaisia, jotka vuokraavat alueen terassia varten.

– Pop up -terasseille on tulossa esimerkiksi pystypöytiä ja telttoja. Muutamista saa myös ruokaa. Anniskelualue pitää selkeästi rajata esimerkiksi aidalla, eikä se saa olla liian lähellä esimerkiksi omakotitaloa, kertoo Etelä-Suomen Aluehallintoviraston ylitarkastaja Samuel Haataja.

Luukkaankadun varteen Hydrauliikka oy:n pihalle avataan konserttipäivänä tuhannen asiakaspaikan Kopteribaari. Anniskelualueen vierestä on mahdollista hypätä suoraan helikopterin kyytiin.

Hydrauliikka oy:n toimitusjohtaja Kim Kuhlström ja Hämeenlinnan Intersport-yrittäjä Henri Purhonen miettivät yhdessä, miten konserttikävijöitä voisi palvella. Kaverukset päätyivät yhdistämään hyvän juoman, ruuan ja ohjelman.

– Keräsimme kasaan porukan, joka vastaa tapahtumapäivän järjestelyistä, kuten tarjoilusta ja järjestyksenvalvonnasta. Virvokkeiden lisäksi terassilla saa nauttia musiikista, kertoo Kuhlström.

Event Helicoptersin toimitusjohtaja JP Tiainen on vastuussa helikopterilennätyksestä. Halukkaita on mahdollista lennättää esimerkiksi Aulangon yllä. Tapahtumapuistonkin saa ylittää, kunhan lentää tarpeeksi korkealla.

Tiaisen mukaan pari porukkaa haetaan keikalle helikopterilla Helsingistä. Matkaan menee noin 25 minuuttia.

Keskustan ravintolat varustautuvat siihen, että AC/DC:n megakonsertti tuo kaupunkiin paljon janoisia vieraita.

Konserttipäivänä ravintoloissa on enemmän työntekijöitä. Myös tuotteiden riittävyyteen on kiinnitetty etukäteen huomiota. Hotelli Emiliassa terassilla istujia varten on varauduttu hyvissä ajoin.

– Olemme pyytäneet töihin enemmän baarityöntekijöitä ja järjestyksenvalvojia viikon ajaksi, alkaen AC/DC:n keikkaa edeltävästä Wanaja Festival -viikonlopusta, kertoo Hotelli Emilian hotellinjohtaja Piia Ryöppy.

Sokos Hotel Vaakunassa on juomapuolen lisäksi varauduttu siihen, että keikalle menijät haluavat syödä ennen Kantolaan siirtymistä.

– Sekä tuona keikkapäivänä että sen jälkeisenä päivänä pidämme ravintolan auki myös päivällä. Normaalisti se on auki vain iltaisin, kertoo ravintolapäällikkö Vesa Sitkanen.

Rantakasinolla on pop up -terassi tapahtumapuiston portin ulkopuolella.

AC/DC:n konserttiin odotetaan yli 50 000 kävijää. Monet ravintolat palvelevat keskustassa poikkeuksellisesti vielä konsertin jälkeenkin. HÄSA

Menot