Kanta-Häme Hämeenlinna

Terho Aalto on koukussa ihmisiin – Hämeen Sanomien kuvaajana hän sai tyydytettyä tämän tarpeensa kolmen vuosikymmenen ajan

Valokuvaaja Terho Aalto ei voi elää ilman ihmisiä. Kohtaamiset ovat vieneet hänet viimeksi Berliiniin, seuraavaksi vuorossa on Argentiina. Siellä odottaa 78-vuotias Anelma Finlandia Ojanen.

Asunnossa soi afrikkalainen musiikki.

– Hello my friend, how are you, tervehtii isäntä ja levittää kätensä karhunhalaukseen.

Isäntä on valokuvaaja, maailmanmatkaaja, ihmisnarkki ja ystävä Terho Aalto.

Juodaan alkumaljat, tehdään tupatarkastus ja kummastellaan, miten kahden taiteilijan kotona on niin säästeliäästi taidetta seinillä.

Pöydässä unohdetaan puolison neuvot: puhutaan kaikesta kaikki.

 

Vuonna 2015 Terho Aalto osallistui Berliinissä sijaitsevassa Toolbox-galleriassa ystävänsä Anssi Taulun näyttelyn avajaisiin.

Ovesta sisään astui pariskunta, joka vangitsi valokuvaajan huomion hetkessä. Nuorehko mies ja häntä selvästi iäkkäämpi nainen olivat pukeutuneet tismallaan samanlaisiin, erikoisiin vaatteisiin. Aalto halusi kuvata heidät.

Huomiota herättävä pukeutuminen oli äidin kehittelemä turvakoodi. Jos kehitysvammainen poika joskus katosi, äiti saattoi kysellä olivatko ihmiset nähneet hänen tapaansa pukeutunutta poikaa.

 

Terho Aalto kuvasi Radovanin ja Milican Toolbox-gallerian avajaisissa vuonna 2015. Erikoisesti pukeutuneen pojan ja äidin kohtaamisesta syntyi idea viime kesänä toteutuneelle näyttelylle. Kuva: Terho Aalto

 

Tästä kohtaamisesta syntyi ajatus Berliiniin rakennettavasta näyttelystä, jonka nimeksi tuli Kohtaamisia. Näyttely toteutui apurahan turvin.

Aalto pysäytti berliiniläisellä kadulla täysin vieraita ihmisiä ja pyysi saada kuvata heidät.

Kahdessa viikossa syntyi niin paljon kuvia, että Aalto saattoi pitää avajaiset. Avajaisten jälkeen kuvaukset jatkuivat vielä niin, että saldona oli 29 kuvaa ja lyhyt video. Kuvattavat edustivat noin kymmentä eri kansalaisuutta. Kohtaamisten helppoudesta kertoo se, että vain yksi kieltäytyi ehdotuksesta.

Kuvattavat päästivät Aallon hetkeksi kotiinsa ja elämäänsä. Syntyi ystävyyssuhteita.

– Ajattele, kahdessa viikossa mulle oli syntynyt sinne oma pieni yhteisö!

(Naurattaa. Mitään muuta Terhon tunteva ei voisi odottaakaan.)

Lopulta Aalto kutsui kaikki kuvattavansa näyttelyn avajaisiin.

Hän yritti tavoittaa myös erikoisesti pukeutuneen pariskunnan, jonka ansiosta näyttelyidea syntyi. Paria ei kuitenkaan tavoitettu.

 

Valokuvaajalle kuvaaminen on luonteva tapa kohdata ihmisiä.

Hämeen Sanomien valokuvaajana Aalto sai tyydytettyä tämän tarpeensa kolmen vuosikymmenen ajan. Työuran jälkeen on pitänyt keksiä muita projekteja. Tarve kohtaamisiin ei ole kadonnut.

Terho Aalto nauraa. Hän myöntää rakastavansa ihmisiä, ammentavansa jatkuvasti kohtaamisista niin maailmalla kuin kotikaupunki Hämeenlinnassakin. Tämän ovat huomanneet myös muut:

– Terho, sä yhdistät ihmisiä.

– Terho, sä keräilet ihmisiä.

Kohtaamisista Aalto ammentaa iloa. Hän suree vain sitä, että kontaktien ottaminen ei ole enää ihmisille niin helppoa ja luontevaa kuin joskus aikaisemmin.

– Pelko estää ihmisiä kohtaamasta.

 

Aalto on kuvannut elämänsä aikana tuhansia ja taas tuhansia ruutuja.

Hän on kuvannut lastensa syntymän, äidin ja isän kuoleman – siis kaiken itselleen tärkeän.

– Hahmotan maailman linssin läpi. Mulle kuvaaminen on tapa muistaa. Ajan pysäyttäminen ei onnistu kuin valokuvan avulla.

Kuvaushetkistä Aalto ei muista ainoastaan ihmistä, vaan fiiliksen, jopa lämmön tai kylmyyden.

Napakymppejä on tullut useita. Toisaalta, moni hyvä kuva on jäänyt sivuun koska näkökulma tai tarkoitus on edellyttänyt jonkin toisen ruudun valitsemista. Aalto palaakin päivittäin kuviensa pariin. Hän jaksaa innostua yhä uudestaan, löytää uusia näkökulmia näkemästään.

Innostuminen ei herää ainoastaan kuvia katsellessa.

– Edelleen haltioidun asioista. Se on sellainen lapsenomainen taito, joka on säilynyt. Viimeksi haltioiduin Babylon Berlin -televisiosarjasta, mutta saatan haltioitua jopa omista kuvista.

 

Matkustamista Aalto on rakastanut aina.

Nälkä syttyi jo vuonna 1969, kun 15-vuotias Aalto lähti Norjaan kesätöihin. Hän keräsi kirsikoita, vei lehmiä vuorille ja teki aiv-rehua ja tunsi kuin 15-vuotias vain voi tuntea.

Sieltä se jäi, polte matkustaa ja kokea uusia kulttuureita.

Berliinin muistot tuntuvat vielä tuoreilta, mutta nyt Aalto suunnittelee jo uutta matkaa. Tammikuun puolivälissä on lähtö Argentiinaan kolmen viikon matkalle.

Argentiinassa odottaa isän enon sukua oleva 78-vuotias pikkuserkku, Anelma Finlandia Ojanen, johon Aalto on nyt saanut kontaktin Ojasen ystävän kautta.

– Haluan kuvata Anelman, tutustua häneen ja kuulla tarinansa, selittää kuvaaja reissun tarkoitusta.

Ja epäilemättä, luvassa on jälleen sarja uusia kohtaamisia. HÄSA

Kuka?

Terho Aalto

Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Syntynyt 1953 Helsingin pitäjässä.

Perhe: Puoliso graafikko, kuvittaja Jaana Aalto ja kaksi aikuista lasta.

Valmistui valokuvaajaksi Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksesta 1986.

Teki työuransa Hämeen Sanomien valokuvaajana.

Mukana monenlaisissa yhteistyöprojekteissa eri taiteenalojen tekijöiden kanssa.

Intohimot: musiikki, matkustelu, kirjallisuus, taide ja ihmiset.

Ars Hämeen jäsen.

Neljä nopeaa

Lempipaikkasi Hämeenlinnassa?

– Aulanko. Kun vein muraalimaalari Guido van Heltenin ensimmäisen kerran tuijametsään, hän henkäisi, että tämä on yksi hienoimpia paikkoja, missä olen ikinä ollut. Ajattele, mies on matkustanut ympäri maailmaa, mutta tuijametsän valo, kun pilvet lipuivat metsän yli ja valo muuttui, oli jotain, mitä Guido ei ollut kokenut.– Suisto-klubi ja tietysti koko kaupunki itsessään. Kun vuonna 1984 muutin tänne Vantaalta, huomasin, että yhtäkkiä kaikki on tässä.

Kuvausmetodisi?

– Käytän luonnonvaloa. Omissa projekteissani menen ihmisen kanssa johonkin paikkaan ja katson mitä tapahtuu. En suunnittele.

Matkustusvinkkisi?

– En mene hotelliin, vaan käytän Airbnb:tä. Menen aina perheeseen, sillä se on hyvä tapa tutustua maahan ja kulttuuriin.

Mitä seuraavaksi?

– Olen ajatellut eläimellisiä miehiä ja Project Hairia eli ihmisten suhdetta hiuksiinsa. Ehkä ne toteutuvat jossain muodossa tulevaisuudessa.