Kanta-Häme

Terrori-iskut kiristävät suomalaisten yleisötapahtumien turvajärjestelyjä, mutta vain vähän

Viime vuosina terrori-iskut länsimaissa ovat kohdistuneet enenevissä määrin tavallisiin ihmisiin yleisötapahtumissa ja vilkkaissa kaupunkikeskustoissa. Myös Suomessa huomio erilaisten tilaisuuksien turvajärjestelyjä kohtaan on kasvanut.

– Yleisötilaisuuksien ja tapahtumien turvallisuuteen liittyviä asioita pohditaan ja puntaroidaan jatkuvasti, toteaa komisario Niina Haapanen Hämeen poliisilaitoksen lupapalveluista.

Konkreettisin yleisölle näkyvä muutos tapahtumien turvajärjestelyissä ovat olleet Tukholman iskun jälkeen Suomessakin käyttöön otetut tientukkeet, joilla on estetty ajoneuvon pääsy yleisöön.

– Keinoja poliisi ei määrittele, mutta järjestäjä velvoitetaan varautumaan tiettyihin riskeihin ja uhkiin.

Haapasen mukaan viime vuosina on linjattu myös, että yhä suuremman osan tapahtuman järjestyksenvalvojista tulee olla kortillisia eli järjestyksenvalvojakoulutuksen suorittaneita.

– Ennen mietittiin lähinnä runsaaseen alkoholinkäyttöön liittyviä haittoja ja häiriöitä, mutta nyt uhkakuvat ovat monimutkaistuneet.

Hämeenlinnalaisen Local Crewn toimitusjohtaja Ville Ketonen kertoo, että suomalaisten tapahtumien turvajärjestelyt ovat hyvällä tasolla vaatimuksiin nähden. Local Crew huolehtii esimerkiksi Kantolan Guns’n’Roses -keikan turvajärjestelyistä.

– Aika vähän on lopulta muuttunut. Isoin ero on, että nyt ne asiat, jotka olemme ennen tehneet katseilta piilossa, tuodaan yleisön nähtäville, jotta he tietävät olevansa turvassa.

Ketonen haluaakin muistuttaa, että usein hyvät turvajärjestelyt ovat sellaisia, joita ei huomaa. Esimerkiksi kulkuneuvojen aiheuttama turvallisuusriski on Ketosen mukaan pitänyt ottaa huomioon jo ennen Tukholman terrori-iskuja, koska tapahtumia järjestetään usein paikoissa, joissa on vain muutama sisääntuloväylä tai vieressä isompi valtaväylä.

– Ihminen voi jäädä auton alle ilman terrorismiakin. Häsa

Päivän lehti

31.5.2020