Kanta-Häme

Tervakosken medialuokka vakinaistetaan

Tervakosken yhteiskoulun medialuokka vakinaistetaan. Janakkalan kunnan kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti asiasta tällä viikolla.

Medialuokka aloitettiin kokeiluna kuluneen syyslukukauden alussa. Haku luokalle oli viime keväänä, ja hakea saivat muutkin kuin tervakoskelaiset oppilaat. Luokalle tulijat valittiin hakemusten ja haastattelujen perusteella.

Medialuokalla on kaksi viikkotuntia enemmän opetusta muin tavallisella yläasteen luokalla.

Tämän syksyn kokemukset medialuokasta ovat olleet myönteisiä, ja siksi toiminta päätettiin vakinaistaa ensi syksystä alkaen.

Luokalle voi hakeutua myös Turengin yläkoulun alueelta. Niille medialuokkalaisille, joiden koulumatka ylittää viisi kilometriä, kunta järjestää kuljetuksen. HäSa