Kanta-Häme

Terveydenhuollon kummajainen

Entistä lyhyempiä sairaalassaolojaksoja, yöpymiset nykyistä pienemmissä potilashuoneissa ja vähemmän henkilökuntaa. Tältä näyttää erikoissairaanhoidon tulevaisuus Suomessa potilaan näkökulmasta.
 
Suurta osaa suomalaissairaaloista odottaa lähivuosina joko mittava remontti, käyttötarkoituksen muuttaminen tai jopa purkutuomio.
 
Ensi keväänä selviää, mikä on vuonna 1979 käyttöönotetun Kanta-Hämeen keskussairaalan kohtalo. Osittain sisäilmaongelmaisissa tiloissa on aloitettu mittava kuntotarkastus ja työn on määrä valmistua tammikuussa.
 
Tämän jälkeen selvitetään Riihimäen sairaalan kunto. Vielä samana keväänä on tarkoitus ryhtyä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja.
 
Se, mitä sairaalakompleksille täytyy tulevaisuudessa tehdä, ratkeaa kuntotarkastuksen tulosten selvittyä.
 
Suuret, 4–6 hengen potilashuoneet eivät edusta nykyaikaa. Pienemmät huoneet ovat tarpeen, jotta entistä hanakammiksi käyneet infektiot voidaan pitää tehokkaammin kurissa.
 
Esimerkiksi Jyväskylässä sijaitsevaa ja kokonaan uudelleen tehtävää Keski-Suomen keskussairaalaan suunnitellaan yhden hengen potilashuoneiden varaan. Keski-Suomen keskussairaala on otettu käyttöön vuonna 1954.
 
Kansainvälisen vertailun mukaan Suomessa vietetyt sairaalajaksot ovat jo nyt lyhyitä. Tavoitteena on kuitenkin nipistää jaksoja vielä lyhyemmiksi.
 
– Keski-Suomen keskussairaalaan suunnitellaan satapaikkaista päiväsairaalaa, jossa voitaisiin tehdä esimerkiksi dialyysejä, reuma- ja syöpähoitoja sekä pienempiä toimenpiteitä, sanoo Keski-
Suomen sairaanhoitopiiristä Kanta-Hämeeseen siirtynyt sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri.
 
Päiväsairaalan potilaat eivät nimensä mukaan yövy lainkaan sairaalassa.
 
Sairaalajaksojen lyhentäminen on mahdollista lääketieteellisen teknologian kehittymisen ansiosta. Kun esimerkiksi yhä useammat leikkaukset voidaan nykyään hoitaa tähystysleikkauksina, ei pitkiä sairaalajaksoja tarvita.
 
Uudistukset ovat tarpeen monesta syystä.
 
Monet suomalaissairaalat ovat ensinnäkin huonokuntoisia eivätkä vastaa nykypäivän tarpeita. Niitä kiusaa etenkin home ja ahtaus.
 
Työterveyslaitoksen seitsemän vuotta sitten tekemässä selvityksessä paljastui, että 35 prosenttia suomalaisten sairaaloiden kaikista tiloista oli täydellisen saneerauksen tarpeessa.
Toinen syy on se, että tulevaisuudessa hoitoalan työntekijöitä ei yksinkertaisesti ole niin paljon käytettävissä kuin nyt.
 
Suomessa työskentelee tällä hetkellä noin 480 000 sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijää. Valtaosa heistä on kuntien palveluksessa. Luku on OECD-maiden viidenneksi korkein.
 
Muut samalla tasolla olevat maat – esimerkiksi Ruotsi, Tanska ja Alankomaat – pyrkivät noin 15–20 prosentin säästöihin. Suomessakin järkevöittämiseen on tarvetta, sillä tulevaisuudessa tällaista työvoimareserviä ei ole hoitoalan käytettävissä.
 
Aalto-yliopiston tutkija, professori Erkki Vauramo sanoo Suomen sairaanhoitopiireissä olevan jopa 2300 ylimääräistä erikoissairaanhoidon sairaspaikkaa, kun tilannetta verrataan WHO:n suositukseen (3 sairaansijaa/ 1000 as).
 
Tämän lisäksi Suomesta puuttuu mukaan systemaattinen ja tavoitteellinen kuntoutus. Vauramo esittää ratkaisuksi kuntoutussairaaloita ja sanoo, että systemaattisen ja järjestelmällisen kuntoutuksen kehittäminen tulisi nostaa koko sote-uudistuksessa pöydälle. Erityisesti tarvetta olisi uudistaa vanhusten kuntoutusta.
 
Koska vanhusten kuntoutus on Suomessa retuperällä, on esimerkiksi terveyskeskusten vuodeosastoista tullut ihmisten säilytyspaikkoja.
 
Vauramo kritisoi sosiaali- ja terveysministeriötä puolinaisista ohjeista. Vanhuspalvelujen suositus lähtee siitä, että 91-92 prosenttia yli 75-vuotiaista asuu tuettuna kotona. Tämä merkitsee noin 37 000–41 500 paikkaa.
 
Missään ei kuitenkaan ole sanottu ääneen, että laatusuositus merkitsee laitospaikojen vähentämisestä nykyisestä noin 62 000 paikasta lähes kolmanneksella.
 
– Tälläkin hetkellä meille rakennetaan uutta kapasiteettia, Vauramo kummastelee.
 
Suomessa on Vauramon mukaan ylitarjontaa erilaisista vanhusten laitoksista sekä asumispalveluista noin 20 000–25 000 paikan edestä.
 
Vauramon mielestä suomalaisten tulisi ottaa mallia esimerkiksi Ruotsista tai Hollannista.
Siellä ihminen ohjataan kriisin jälkeen joko kotiin tai kuntoutussairaalaan. Kuntoutussairaalassa edessä on intensiivinen ja noin kuukauden mittainen kuntoutusjakso.
 
– Intensiivijakson aikana kuntoutusta tarjotaan kolme tuntia aamulla ja kolme tuntia iltapäivällä. Tällä hetkellä terveyskeskusten vuodeosastoilla jumpataan ehkä 20 minuuttia päivässä. Tavoite on, ettei kunto huonone, mutta ei se tällä määrällä paranekaan.
 
Kuntoutusjakson aikana potilaan koti käytäisiin läpi ja muutettaisiin rollaattorikelpoiseksi. Päätös siitä, onko potilaan paikka kotona vai palveluasunnossa, tehtäisiin vasta kuntoutusjakson jälkeen.
Ruotsissa kuntoutus on todettu tehokkaaksi. Göteborgissa noin 80 prosenttia niistä vanhuksista, jotka aikaisemmin menivät palveluasuntoon, palaavat intensiivisen kuntoutusjakson jälkeen kotiinsa vielä 1–3 vuodeksi. Ja kun ihminen lopulta päätyy palveluasuntoon, kestää tämä vaihe kuukausia, eikä vuosia kuten esimerkiksi Suomessa.
 
Kuntoutuksen puutteeseen kiteytyy Vauramon mukaan se, miksi laitokset pullistelevat.
Kuntouttavien lähisairaaloiden resurssit tulisivat kolmesta suunnasta: terveyskeskusten vuodeosastoilta, sotainvalidien kuntoutusyksiköistä sekä osasta aluesairaaloita.
 
Sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri on Vauramon kanssa samaa mieltä siitä, että nykyisestä ”säilyttävästä” mallista pitäisi päästä eroon ja kuntoutus tulisi nostaa keskiöön.
 
Sen lisäksi, että kuntoutuksen lisääminen olisi inhimillistä ja säästäisi selvää rahaa, se myös helpottaisi tulevaisuuden hoitajapulaa.
 
– Jos Suomessa olisi sellainen systeemi, tarkoittaisi se sitä, että koko ikääntyvä väestö pystyttäisiin hoitamaan nykyresurssein, sanoo Isolauri.
 
Erkki Vauramo puolestaan sanoo, että pelkästään vanhustenhuollon rakenteita muuttamalla olisi mahdollista saada miljardin euron säästöt.
 
Kuntoutuksen kehittämisestä on saatu hyviä kokemuksia muun muassa Hämeenlinnassa, missä lonkkaleikkauspotilaita on kuntoutettu menestyksekkäästi.
 
Forssan terveyskeskuksessa on toiminut helmikuusta 2011 lähtien osaamiskeskukseksi nimetty kuntoutusosasto. Osaamiskeskus perustettiin, kun terveyskeskuksesta lopetettiin kaksi terveyskeskuksen pitkäaikaishoidon vuodeosastoa.
 
Lakkautetuilta osastoilta siirrettiin 65 potilasta tehostetun palveluasumisen piiriin, ja toisen vuodeosaston tiloihin perustettiin 25-paikkainen intensiivistä kuntoutusta tarjoava osasto.
Osaamiskeskuksessa potilasta hoitaa moniammatillinen tiimi, johon kuuluu yleislääkärin lisäksi fysioterapeutteja sekä tarvittaessa esimerkiksi geriatri.
 
– Päämääränä on, ettei ketään hoideta lakanoiden väliin. Säilyttävä hoito pitää lopettaa ja on keskityttävä kuntoutukseen, tiivistää yhtymäjohtaja Markku Puro Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymästä.
 
Forssassa muutos on jo tuottanut tulosta – sekä säästöjä että onnistuneesti kotiutettuja potilaita.
Vuonna 2012 osaamiskeskuksessa kuntoutettiin 94 potilasta. Näistä 60 prosenttia palasi takaisin omaan kotiin, 25 prosenttia tehostettuun palveluasumiseen ja 15 prosenttia tuettuun asumiseen.
 
– Kokonaiskustannusten vertailua aiemman ja nykyisen mallin välillä on tehty vasta alustavasti, mutta sekin jo osoittaa, että tehokas kuntoutus ehkäisee toimintakyvyn pysyvää heikkenemistä ja avuntarvetta, pitkiä sairaalahoitojaksoja, kalliiden apuvälineiden tarvetta. Ja mikä tärkeintä, kotona pärjäämisen tukeminen ja kotiin paluun mahdollistaminen ovat eettisesti ja inhimillisesti perusteltavampia vaihtoehtoja, summaa perusterveydenhuollon johtava lääkäri Jarmo Ruohonen.
 
Jos hyödyt ovat tiedossa, miksi Suomessa junnataan monella paikkakunnalla yhä puheen tasolla?
Vauramon ja Isolaurin mukaan syy on pitkälti asenteissa, mutta ehkä myös tiedon puutteessa.
Nykyisten laitosmaisten rakenteiden purkaminen ei ole kuitenkaan mahdotonta. Vanhainkodin tai palvelutalon toiminnat voidaan Vauramon mukaan purkaa esimerkiksi Hollannin mallin mukaan palvelukortteliksi, joka on avoin koko alueen asukkaille.
 
Käytännössä potilashuoneet korvattaisiin tavallisilla yksiöillä tai kaksioilla. Laitoksen päivähuoneen sijaan korttelissa olisi harrastustiloja, jotka olisivat avoimia myös muille alueen asukkaille.
 
Samalla tavalla myös korttelissa sijaitsevat palvelut – kauppa, kampaamo, kuntosali apteekki – olisivat koko alueen käytettävissä. Vanhusten tueksi alueelle tulisi kotipalvelukeskus.
Palvelukorttelit eivät ole Hämeenlinnassa uusi ajatus, sillä sellaisia suunnitellaan Lammille ja Iittalaan.
 
Vauramon mukaan palvelukorttelityyppisille ratkaisuille olisi Suomessa laajemminkin tarvetta, sillä 1970-luvun mitoituksella rakennettu suomalainen asuntokanta on huonosti liikkuvan vanhuksen kannalta huono paikka asua. (HäSa)