Kanta-Häme

Terveysasemia vaihdettu maltilla

Mahdollisuutta vaihtaa terveysasemaa on hyödynnetty Hämeenlinnassa melko maltillisesti.

Viipurintien terveysaseman palvelupäällikön Suna Saadetdinin mukaan eniten asiakkaita on lähtenyt tämän vuoden aikana suurimmilta terveysasemilta. Näitä ovat Viipurintien ja Jukolan terveysasemat.

– Yhtenä syynä ovat molemmissa pitkät jonot. Viipurintiellä kiireettömän hoidon saatavuutta ei ole saatu vieläkään hyvälle mallille. Aika saattaa mennä usean viikon päähän. Jukolassakin joudutaan välillä eioota sanomaan, vaikkei se hyväksyttävää ole.

– Lisäksi meillä on Viipurintiellä vähän kokemattomampi henkilökunta. Lääkärit ovat nuoria, eikä pitkäkestoisia hoitosuhteita ole paljon. Emme myöskään aina pysty takaamaan juuri tiettyä lääkäriä. Voi olla, että osa asiakkaista kärsii siitä.

Aikojen saanti tärkeää

Suosikkiterveysasemia Hämeenlinnassa ovat Suna Saadetdinin mukaan Idänpää ja Ojoinen.

– Nopea hoidon saatavuus on yksi tekijä. Lisäksi niissä on kokeneet väestövastuulääkärit ja hoitajat, jotka ovat olleet asemilla pitkään. Tiimit ovat hioutuneet, toiminta on vakaata ja perusprosessit ovat hallinnassa.

– Homma yksinkertaisesti rokkaa heillä!

Alkuvaiheessa suosituimmille asemille kertyi ruuhkaa, minkä vuoksi niilläkin jouduttiin jonoja pitämään, mutta tästä on jo luovuttu.

– Jossain kohtaa asema ei vain enää vedä. Resursseja ei ole ainakaan toistaiseksi lisätty. Jos asemaa haluaa vaihtaa, sen vain pitää onnistua, Saadetdin painottaa.

Hoitosuhde säilyy

Terveysasemien vaihdossa on törmätty toiseenkin ongelmaan.

Kun asiakas muuttaa esimerkiksi toiselle puolelle kaupunkia, myös oma terveysasema muuttuu automaattisesti. Tämä taas saattaa katkaista hyvän ja pitkän hoitosuhteen.

– Huomasimme tällä viikolla, että meille on tapahtunut tässä prosessivirhe, ja kannamme siitä vastuun. Jatkossa hoitosuhdetta ei enää katkaista. Asiakkaan pitää silti täyttää valinnanvapauslomake, mikäli hän haluaa jäädä entiselle terveysasemalle, Saadetdin neuvoo.

”Väestövastuu pois”

Palvelupäällikkö Suna Saadetdin olisi valmis luopumaan väestövastuumallista.

– Se on ristiriidassa sen suhteen, että tietty lääkäri vastaa oman maantieteellisen alueensa väestöstä, ja sitten asiakkaaksi tuleekin joku lain vapaavalinnan mukaan ihan toiselta asuinalueelta.

Hän heittää pallon tilaajapuolelle ja terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnalle.

– Täytyisi miettiä, onko väestövastuumalli toimiva tässä yhteydessä. Minun mielestäni ei ole. (HäSa)