Kanta-Häme

Terveysfirmat anovat poikkeuslupaa

Mehiläinen ja Mediverkko hakevat viideksi vuodeksi poikkeuslupaa kunnan järjestämästä jätehuollosta.

Jätelain mukaan poikkeaminen on mahdollista sosiaali- ja terveysalan yrityksille tietyin ehdoin.

Niitä ovat mm. se, että toisenlainen järjestely johtaa parempaan lopputulokseen esimerkiksi kierrätyksessä tai siinä, mihin jäte kuljetetaan.

Mehiläinen ja Mediverkko kuuluvat nykyään samaan yritysryppääseen.

Niillä on jätelautakunta Kolmenkierron alueella runsaasti toimipisteitä kuten lääkärikeskuksia ja erilaisia vanhusten palvelutaloja.

Jätteenkuljetusasioissa yrityksiä konsultoi Sawa oy, joka etsii yrityksille säästöjä jätekustannuksissa.

Yritykset perustelevat poikkeamisluvan hakemista sillä, että ne pystyvät keskitetyllä omalla jätehuoltosopimuksella parhaiten ja turvallisimmin selviytymään jätehuollon tehtävistä.

Kiertokapula suhtautuu poikkeamislupaan lausunnossaan kielteisesti. Yhtiöiden perusteluja pidetään ylimalkaisina ja kevyinä.

Kiertokapulan näkökulmasta kunnan ja kuntalaisten edun mukaista on, että kaikki toimijat kuuluvat saman kunnallisen järjestelmän piiriin.

Jätelautakunta käsittelee tällä viikolla jätehuoltokoordinaattorin esitystä, ettei poikkeamislupaa myönnettäisi.

Jos esitys hyväksytään Mehiläisen ja Mediverkon toimipisteiden tulee liittyä kuntien järjestämään jätekuljetukseen. HÄSA