fbpx
Kanta-Häme

Teuron entisen sahan saasteet siivotaan pois

Kyllästysaineen saastuttamia maita vaihdetaan parhaillaan Teuron entisen sahan paikalla Hämeenlinnan Tuuloksessa. Sahan toiminta loppui jo 33 vuotta sitten.

Työ on nyt noin puolivälissä. Lievästi ja voimakkaasti pilaantunutta maata on kuljetettu Forssaan Kiimassuon jätteenkäsittelyalueelle ja lähes puhtaita maita Lahteen.

Kaikkiaan tähän mennessä maata on poistettu noin 2300 tonnia eli noin 75 rekkakuormaa. Osa maasta on kevyttä sahanpurua.

Työmaan päällikkö Mikko Moilanen Lemminkäinen Infrasta kertoo, että saastunut maa poistetaan 0,5-1 metrin syvyydeltä. Saastuneisuus on kartoitettu etukäteen.

Mökit tehtiin saasteiden päälle

Vaikka alueen saastuneisuus on ollut tiedossa, sinne on kuitenkin rakennettu useita kesämökkejä ja saunoja. Osa niistä on ehtinyt vaihtaa omistajaakin.

Mökit saavat olla paikoillaan, niiden vierestä poistetaan vain pintamaa. Joitakin piharakennuksia on siirretty syrjään kaivinkoneiden tieltä.

Sahan viimeksi omistanutta UPM-yhtiötä ei saatu missään oikeusasteessa vastuuseen puhdistuskustannuksista. Oikeuden mukaan sahalla ei harjoitettu saastuttavaa toimintaa sinä aikana, kuin jälkien siivousvastuuta koskeva laki oli voimassa.

Koska kyse on poikkeuksellisesta ensimmäisestä puhdistettavasta kohteesta, jossa saastuneelle alueelle on rakennettu, valtio osallistuu merkittävällä panostuksella puhdistustyöhön.

DI Lulu Ranne Hämeen ely-keskuksesta kertoo, että valtio on varautunut maksamaan puhdistamisesta 510 000 euroa ja Hämeenlinnan kaupunki 150 000 euroa.

Puita ei saa istuttaa

Työmaapäällikkö Mikko Moilanen kertoo, että alueen puhdistaminen alkoi puuston ja muun kasvillisuuden poistamisella kolmisen viikkoa sitten. Maanvaihdon hän arvioi kestävän kaikkine oheistöineen vielä 4-5 viikkoa.

Teuron entinen saha on sikäli tyypillinen maanvaihtokohde, että työn valmistelu on vienyt kymmenkunta vuotta. Historiatietojen perusteella se tosin valikoitui tutkittavaksi kohteeksi jo vuonna 1998.

Valtion jätehuoltotyöksi se pääsi siksi, ettei maaperän pilaajaa saatu vastuuseen ja maan nykyisille omistajille velvoite olisi ollut kohtuuton. Sahan toiminta ehdittiin lopettaa juuri ennen kuin omistajan vastuuta koskeva laki tuli voimaan. Nykyiset omistajat eivät maata ole saastuttaneet.

Kun maanvaihto saadaan loppusyksystä valmiiksi, alue on avara ja sileä. Tähän asti se on ollut erittäin epätasainen maaperässä olleiden ainesten eritahtisen painumisen takia. Esimerkiksi purua ja puujätettä on maassa paljon. (HäSa)

 

Menot