Kanta-Häme

Tie, jota ei ole

Matkalla Margit ja Kalevi Lahtolan loma-asunnolle iskee uskon puute. Kesken matkanteon tienvarren kyltti julistaa, että yleinen tie päättyy ja samalla karttapalvelun tuntema Ahlajärventie muuttuukin Syrjäintieksi.

– Siinä paikkeilla te kävitte Akaan puolella, tie koukkaa naapurikunnan ja -maakunnankin kautta, Kalevi Lahtola kertoo hetken päästä, kun mökki kuitenkin löytyy puhelimessa saatujen ohjeiden perusteella.

Lahtoloiden loma-asunto sijaitsee aivan entisen Kalvolan eli nykyisen Hämeenlinnan ja Akaan rajalla. Mökkitien kyltti kertoo, että isolta tieltä käännytään Eskolantielle, mutta karttapalvelut ja navigaattorit eivät moista osoitetta tunne.

– Aloimme ihmetellä asiaa toissa syksynä, kun tukinostaja soitti tulevansa katsomaan puutavaraa. Navigaattori ohjasi hänet Hauholle. Myöhemmin taas sähköyhtiön asentaja päätyi Kylmäkoskelle, Kalevi Lahtola kertoo.

Tällaisten sattumusten jälkeen Lahtolat alkoivat miettiä, miten kävisi, jos tulisi hätätilanne ja he tarvitsisivat esimerkiksi ambulanssin apua.

– Kun meillä ei ollut muuta osoitetta tiedossa, eikä meitä vanhalla osoitteella löydy.

Nimi muuttunut kuntaliitoksessa

Kalevi Lahtola selvitteli tilannetta kaupungin paikkatieto- ja kiinteistöpalveluiden kautta.

– Siellä kävi ilmi, että tien nimi onkin Kalliokorvenkuja. Meille tien varren tilojen omistajille ei ole missään vaiheessa tullut tästä tietoa, Lahtola hämmästelee.

Nimenmuutos liittyy Hämeenlinnan seudun kuntaliitokseen. Sen yhteydessä vuoden 2009 alussa jouduttiin muuttamaan satoja päällekkäisiä tien- ja kadunnimiä. Nimiehdotukset olivat julkisesti nähtävillä ja niitä sai kommentoida, mutta Tampereella kirjoilla olevat Lahtolat eivät saaneet asiasta tietoa.

Navigaattori ja kattapalvelu tuntevat Kalliokorvenkujan. Tilannetta mutkistaa kuitenkin se, että vanhan Kalvolan alueella kolmeen kylään eli Ahlajärvelle, Lintumaalle ja Harviaan tulee posti Toijalan kautta, eli tulijan pitää vielä osata valita osoitteeksi Toijalan Kalliokorvenkuja.

– Minua harmittaa se, että tien nimi vaihdettiin mitään kysymättä. Vanhaan Eskolantiehen liittyy tunneside, kun taas Kalliokorpi ei ole tässä lähelläkään, Kalevi Lahtola sanoo.

Kyltti olisi pitänyt vaihtaa

Hämeenlinnan paikkatieto- ja kiinteistöpalveluiden mittausteknikko Jaana Rahkola hämmästelee sitä, että Eskolantien kyltti on yhä paikoillaan.

– Siinä on käynyt selvä virhe, ettei asiaa ole hoidettu. Kyltti olisi pitänyt vaihtaa mahdollisimman nopeasti kuntaliitoksen jälkeen. Olen uudistanut kylttitilauksen viime vuoden lopulla, ja viimeistään nyt hoito- ja kunnossapitopalveluiden olisi pitänyt huolehtia asiasta.

Rahkola kertoo selvittäneensä tilannetta sen jälkeen, kun Kalevi Lahtola kävi hänen luonaan viime syksynä. Nimenmuutoksesta tehtiin uusi viranhaltijapäätös, joka lähetettiin tiedoksi tilanomistajille.

Kalevi Lahtola ei kuitenkaan ole tietoa saanut, vaan se on mennyt hänen pojalleen.

Jaana Rahkola kertoo, että kun teiden ja katujen nimiä muutettiin Hämeenlinnan seudun kuntaliitoksen yhteydessä, kuntien vakituisille asukkaille ilmoitettiin muutoksista, mutta loma-asukkaille ei.

– Se oli pakko rajata tuolla tavoin, koska me emme saaneet yhtään lisäresursseja muutosruljanssin hoitamiseen. Lomakiinteistöjen omistussuhteiden ja osoitetietojen selvittäminen on myös usein työlästä, Rahkola sanoo.

Useimmat loma-asukkaat ovat tietenkin huomanneet osoitteensa muuttuneen, kun vanhat tienviitat vaihdettiin. Lahtoloilla tämäkään ei tepsinyt, kun tienviitta on jäänyt vaihtamatta. (HäSa)

Päivän lehti

7.4.2020